Tampereen Vapaa-ajattelijat ry
Lehden kuvituksen on tehnyt Juha Seitz
Vuosi
on taas enemmän tai vähemmän onnistuneesti vaihtunut. Meillä
käytettävässä ajanlaskussa jopa vuosien tuhatluku vaihtui. Jostakin
syystä näin suuri näennäinen muutos herätti pelkoja erilaisista
mullistuksista, peräti maailman loppua jotkut jälleen odottelivat.
Myös erilaisten tietojärjestelmien pelättiin romahtavan, koska
pidettiin riittävänä vuoden kirjaamista kahdella numerolla.
Suomessa tuli voimaan laki uskonnonvapaudesta vuonna 1923. Tuolloin tuli mahdolliseksi olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Lainsäädäntö on noista ajoista kehittynyt, toisaalta myös pirstoutunut. Uskontoon sekä uskonnon ja vakaumuksen vapauteen liittyvistä asioista säädetään osittain perustuslaissa, tavallisissa laeissa ja Suomen ratifioimissa kansainvälisissä sopimuksissa. Lainsäädäntöä selkeyttämään on asetettu komitea, joka on jättänyt välimietintönsä. Komitea on siinä mielessä historiallinen, että se on kuullut asiantuntijanaan myös Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeriä Juha Kukkosta. Myös liitto on antanut komitean välimietinnöstä lausunnon. Huomiota kiinnittää, että komitea on käyttänyt ulkomaisina esimerkkeinä lähinnä pohjoismaita, mutta esimerkiksi Yhdysvallat, jossa kaikki uskonnolliset yhteisöt ovat olleet valtiosta irrallaan, on sivuutettu täysin.
Vapaa-ajattelijain liitto katsoo, että nyt, kun Suomi on sitoutunut uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauteen kansainvälisin sopimuksin, ne perustuslain 6§ ja 11§ sekä osittain myös muut perustuslain kohdat takaavat uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden, uskonnonvapauslakia ei välttämättä tarvita. Kaikki uskonnonvapauslakiin aiotut asiat voidaan siirtää muihin lakeihin.
Lakia ilmeisesti tarvitseekin evankelisluterilainen kirkko pitääkseen edelleen muihin uskontokuntiin kuuluvien ja ennen kaikkea uskontokuntiin kuulumattomien oikeudellisen aseman heikompana.
Tuossapa sitä onkin pohdittavaa, seurattavaa. Onko uskonnottomilla oikeuksia, ja jos teoriassa on, miten ne käytännössä toteutuvat.
Valtiolta kirkko saa yrittäjiltä ja yhteisöiltä perityistä yhteisöverosta joka vuosi satoja miljoonia markkoja, esimerkiksi vuonna 1998 noin 800 miljoonaa. Monien mielestä on epäoikeudenmukaista, että yhteisöverosta annetaan osa kirkolle, koska sitä maksavat myös sellaiset yritykset, joiden omistajat eivät kuulu kirkkoon.
Kirkon
johto perustelee yhteisöverorahojen saantia mm. hautausmaiden
ja hautaustoimen hoitamisella. Esittipä Aamulehdessä käydyssä
keskustelussa (AL 24.12.99) eräs teologian ylioppilas tosi syvällä
paatoksella, että yhteisöveroa kirkolle kannattaa maksaa jo siksi,
että "kirkossa julistetaan Sanaa, joka johdattaa ihmisiä
uskomaan ... Jeesuksen sijaishyvitykseen, jolla hän lunasti ihmiset
synnin orjuudesta".
Mutta valitettavasti on niin, että yhä useampi suomalainen on toista mieltä. Näitä kirkkoon kuulumattomia ja uskonnottomia kansalaisia on jo liki 700.000. Kun hautausmaat muualla Euroopassa ovat pääsääntöisesti kunnallisia, ehkä Suomessakin kannattaisi tarkastella näitä asioita muiltakin kuin ev. lut. seurakuntien kannalta. Kirkkohan haluaa, vaikka hautaustoimen nettokulut ovatkin yli 300 miljoonaa markkaa, pitää sen yksinoikeutenaan. Syynä on se, että lapsikasteen tavoin hautaustoimi on hyvä valtti maksavien jäsenten seurakunnassa pysymisessä.
Ihmisten syntyessä yhteiskunta tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden turvalliseen synnytykseen. Ihmisen varttuessa yhteiskunta mahdollistaa peruskoulutuksen. Ihmisen sairastuessa yhteiskunta antaa tilaisuuden pätevään sairaanhoitoon. Joten, kun ihminen kuolee, olisi luonnollista, että yhteiskunta tarjoaisi mahdollisuuden myös hautaukseen. Siis yhteiskunnan tulisi huolehtia kuolleista niin kuin se huolehtii vastasyntyneistäkin. Sillä onhan hautaustoimi yhteiskunnallinen, ennen kaikkea terveydenhuollollinen tehtävä, joka luontevasti kuuluu kunnalle.
Pitää myös huomata, että hautausmaan ylläpitäminen ja hautaus ovat eri asioita. Hautausmaan ylläpitäminen sopii hyvin kunnan tehtäviin. Kuolleen omaiset puolestaan taas saavat hoitaa itse hautaamisen. Hautaus voi olla uskonnollinen siihen liittyvine riitteineen tai uskonnoton riippuen vainajan vakaumuksesta. Tällöin siis itse hautaus ei ole yhteiskunnallinen tehtävä.
Kunnallisen, tunnustuksettoman hautausmaan aikaansaamisen tärkein peruste on, että uskontokunnista riippumaton kunnan ylläpitämä hautausmaa pystyy parhaiten turvaamaan uskonnonvapauden toteutumisen. Nimittäin perustuslain suomaan uskonnonvapauteen kuuluu myös vapaus uskonnosta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen on niin halutessaan voitava elämässä ja kuolemassa olla asioimatta uskontokuntien kanssa.
Kunnallisen hautausmaan on oltava kaikille avoin vaihtoehto. Kaikille kansalaisryhmille taataan näin mahdollisuus vakaumuksensa mukaiseen hautaukseen. Suomen moniarvoistuessa tarve saada kaikille avoimet hautausmaat tulee yhä tärkeämmäksi. Maahan muuttaa jatkuvasti uskonnottomia ja monia eri uskontoja edustavia ihmisiä, jotka eivät halua käyttää ev. lut. hautausmaita.
Hautaustoimen tulisi siis olla yhteiskunnallinen tehtävä, jota demokraattisesti valittu paikallisviranomainen (kunta) hoitaa. Se takaa eri kansalaisryhmien tasapuolisen kohtelun turvaten uskonnonvapauden toteutumisen.
Linkkivinkki: Liitto on ottanut kantaa tuhkan sirotteluun.
On
muutama asia, jotka mielestäni eivät ole kovin hyviä perusteluja
juuri millekään. Eräänlaiseksi muistilistaksi itselleni olen tiivistänyt
nämä asiat kymmeneen sanaan. Kenties tämä kiinnostaa muitakin, joten
tarjoan nyt listani Pakanasanomien lukijoiden nähtäville.
En usko yhteenkään kirjaan, jossa olisi kaikille ihmisille kaikkiin tilanteisiin soveltuvat ohjeet. Raamattu ja Koraani ovat ihmisten kirjoittamia kirjoja, jotka toki voivat sisältää hyviäkin ohjeita. Kuitenkin elämä on liian monimutkaista, jotta yksikään kirja olisi riittävä ohje.
Pyhällä kirjalla tarkoitan muutakin kuin uskontojen pyhiä kirjoituksia. Aina on muistettava, ettei mikään lehti tai kirja tarjoa koko totuutta. Erityisesti tarkkuutta vaaditaan "oman puolueen" julkaisuja lukiessa. Minun siis pitää lukea Vapaa Ajattelijaa tietoisesti kriittisemmin kuin Vartiotornia, viimeksimainitun totuuksiin kun suhtaudun joka tapauksessa epäillen.
Henkilöpalvonta on pyhän kirjan ohella toinen tapa välttää oma ajattelu. Suoranainen henkilökultti on syntynyt muutamiin uskonlahkoihin ja joihinkin kommunistisiin valtioihin. Maailmanlaajuisesti tunnetuin lienee katolisten väite paavin erehtymättömyydestä viran puolesta puhuessaan. Pienempiä esimerkkejä löytyy varmasti jokaisen ympäriltä. Pitää muistaa, että alan tunnetuinkin asiantuntija voi erehtyä joskus.
Kaikki muut voivat olla väärässä. Aikanaan suurin osa ihmisistä on uskonut litteään maahan. Suurin osa ihmisistä uskoo kuuluvansa uskontoon, joka on ainoa oikea. Toisaalta millään uskonnolla ei ole selvää enemmistöä, joten suurin osa ihmisistä on varmasti väärässä riippumatta siitä mikä uskonto on oikeassa vai onko mikään. Tästä varoitti jo äiti pienenä: jos kaikki muut hyppäävät järveen, ei sinun silti tarvitse mennä perässä.
Samalla tavalla kuin "kaikki muutkin", myös "aina ennenkin" on tavallaan luonnollista käytöstä: se mikä on tuttua, ei ole ainakaan tappavan vaarallista. Kehitystä ei kuitenkaan tapahdu ilman muutoksia. Aina ennenkin kirkko on saanut kerätä veroja, mutta se ei ole mikään syy jatkaa samaa tapaa.
Usein on pakko perustaa mielipiteensä pelkille tuntemuksille. Tutkimustiedon pitäisi kuitenkin ohittaa "musta tuntuu"-mielipiteet. Esimerkiksi kelpaa vaikka homoparien adoptio-oikeus, joka herättää suuria tunteita. Nähdäkseni oman kannan pohjana pitäisi olla psykologien mielipide lapsen kehityksestä, eikä se, tuntuuko asia oikeudenmukaiselta vaiko inhottavalta.
Kukapa
meistä ei olisi joskus pysähtynyt miettimään syntyjä syviä tyyliin
"Missä me oikeastaan olemme?", "Mihin tämä kaikki johtaa?" ja "Päättyykö
tämä kaikki joskus?". Se voi pahimmillaan olla hyvinkin ahdistava kokemus,
jos siihen liiaksi takertuu. Pahinta ei välttämättä edes ole oman kuoleman
tiedostaminen vaan se, että kun tämä koko "systeemi" - mitä tämä nyt sitten
loppujen lopuksi onkaan - joskus mahdollisesti päättyy, niin ei enää
koskaan ole mitään missään. Se saa aikaan tunteen, jota on vaikea pukea
sanoiksi, mutta se on jonkinlainen sekoitus pelkoa, raivoa, turhautumista,
epätoivoa yms. Sen voi vielä ehkä jotenkin ymmärtää, että jokaisen yksilön
täytyy joskus kuolla, mutta sitä, että kaiken elämän ylipäätään pitää ehkä
joskus loppua, on paljon vaikeampi hyväksyä.
Uskaltaisin väittää, että jokaisessa ihmisessä se kuoleman tiedostamisesta aiheutuva ahdistus ainakin jonkin asteisena lymyää, eri ihmiset vain osaavat käsitellä sitä hyvin eri tavoin. Joidenkin ei tarvitse - tai he eivät uskalla - sille juurikaan uhrata ajatuksiaan elämänsä aikana, kun taas toisille on tärkeää käsitellä joskus myös näitä elämän perimmäisiä kysymyksiä. Jotkut meistä vain eivät ole riittävän vahvoja kestämään karua todellisuutta, vaan joutuvat turvautumaan mitä erilaisimpiin pelastustarinoihin taatakseen mielenrauhan itselleen.
Näin ateistina sitä väkisinkin pohtii miten aitoa kunkin uskovaisen usko loppujen lopuksi on. Eikö pikemminkin ole kyse uskottelusta ja itsensä pettämisestä, siitä, että syvällä sisimmässä toki tiedetään ja ymmärretään julma totuus, mutta halutaan se kuitenkin kieltää, juuri siksi, että se on niin sietämättömän ahdistavaa, ja sen sijaan uskotellaan itselle, ettei se kuolema vielä merkitsekään kaiken loppua. Väittäisin, että esim. nyky-Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa, jossa tietoa on niin paljon tarjolla, enää oikeastaan vain pieni lapsi voi uskoa aidosti. Muilla sen sijaan lienee enemmänkin kyse juuri siitä pakenemisesta ja itsepetoksessa elämisestä, eli ei pystytä eikä haluta kohdata tosiasioita.
Ehkäpä me ateistit sitten olemme keskimäärin kyynisempiä ja tunteettomampia, kun tiedostamme tämän raa'an totuuden ja pystymme kuitenkin elämään sen kanssa. Mieluummin tulkitsen kuitenkin niin, että me yksinkertaisesti olemme henkisesti niin paljon vahvempia, ettemme tarvitse mitään selityksiä ikuisesta elämästä vaan pystymme hyväksymään totuuden, niin surullinen kuin se onkin.
Mitään tuomittavaahan siinä ei toki ole, että jotkut joutuvat turvautumaan näihin yliluonnollisiin tarinoihin. Kaikki meistä vain eivät ole yhtä vahvoja henkisesti. Tärkeintähän elämässä on kuitenkin mielenrauhan säilyttäminen, ja jos joku siihen uskontoa tarvitsee niin se hänelle suotakoon. Uskonnoista sinänsä emme varmaan koskaan pääse täydellisesti eroon. Tieteen edistyessä ja maailmankaikkeuden saloja ratkottaessa nykyiset uskonnot voivat joutua korjailemaan oppejaan tai niiden tilalle voi syntyä kokonaan uusia uskontoja. Joka tapauksessa jonkinasteinen uskonnollinen tarve säilynee aina, koska yksittäisen ihmisen on kuitenkin kuoltava joskus, ja aina tulee olemaan niitä, jotka eivät sitä ajatusta kestä.
Viime
päivinä suomalainen yhteiskunta on ottanut jättiläisharppauksia
kohti suvaitsevaisuutta ja tasapuolisuutta. Suomen puolustusvoimat
suostuivat viimein myöntämään uskonnottomien oikeudet. Myös Tarja
Halosen valinta presidentiksi tietää jonkinasteista asennemuutosta
pois yltiökonservatiivisesta koti, uskonto, isänmaa -ajattelusta.
Suomen puolustusvoimien pääesikunta on viimein suostunut hyväksymään, että kirkkoon kuulumattoman varusmiehen ei tarvitse osallistua vakaumuksensa vastaisiin palvontamenoihin. Eli kun kristityt ottavat osaa esimerkiksi kenttäjumalanpalvelukseen, pakanalle on joko järjestettävä uskonnotonta ohjelmaa tai hänet on vapautettava kokonaan palveluksesta toimituksen ajaksi.
Kyseessä on varsin mullistava uudistus. Jos niinkin suuri yhteiskunnallinen elin kuin puolustusvoimat myöntää tasa-arvoisen kohtelun uskonnottomalle, on pian odotettavissa asenteen yleistyminen muuallakin.
Tarja
Halosen valinta Suomen presidentiksi lienee suomalaisen politiikan
kaikkien aikojen humaanein tapaus. Ensimmäistä kertaa maan johtajalla ei
ole kytkentää kirkkoon ja sen moraaliseen painolastiin. On suorastaan
herkullinen asetelma, että presidentti ajaa seksuaalista
tasa-arvoisuutta. Kristillinen moraali ei ole koskaan suvainnut kunnolla
edes puhuttavan yhteiskunnan seksuaalisista vähemmistöistä.
Ei Esko Ahokaan mikään kristillisten hyveiden perikuva ole, mutta kristillisten hänen puolelleen asettuminen asetti miehen puun ja kuoren väliin. Hänestä tehtiin suvaitsematon aivan väkisin.
Kristittyjen äänitorvi, uskova ex-missi Anne Pohtamo petasi hienosti tunkkaisilla mielipiteillään voiton suvaitsevaisuudelle. Hänen mukaansa Halonen on liian liberaali, eihän häntä voi hyvällä tahdollakaan kuvata koti, uskonto, isänmaa -ajattelun mannekiiniksi. Pohtamon mielestä "presidentiksi tuli ihminen, jolla on suorastaan Raamatun vastaisia mielipiteitä". Oli jo korkea aikakin.
Tosin Pohtamo ei suostu myöntämään arvojensa tappiota aivan heti. "Tietenkin kristityt nyt rukoilevat, että Tarja Halonen tekisi työssään oikeita ratkaisuja", hän heitti vaali-iltana. Voinemme olla turvallisin mielin; ovathan kristityt rukoilleet jo pari tuhatta vuotta maailmanrauhaakin, tuloksetta.
Minulla oli hyvät, suorastaan kultaiset vanhemmat, pula-ajasta ja köyhyydestä huolimatta aina lämmin ja tarpeeksi iso pipo, rakas kissimirri ja äidin ompelema räsynukke. Luonteessani on silti aina ollut outo, aggressiivinen pimeä puoli. Saan silloin tällöin hillittömiä raivokohtauksia ilman järjellistä syytä. Tämä on kummastuttanut eräitä ystävättäriäni suuresti, koska "härkä on rauhallinen, tasainen koti-ihminen, joka ei vähästä hermostu." Joskus vuosia sitten nämä ystävättäreni yrittivät analysoida minua jopa kiinalaisen horoskoopin avulla, mutta vetivät jälleen vesiperän.
Olen
jo kuitenkin, luonteineni kaikkineni elänyt melko pitkän ja hyvän
elämän, ja niinpä istuskelinkin tyytyväisenä ja hyväntuulisena
Tampereen Vapaa-ajattelijoiden toimistossa päivystäjän ominaisuudessa
torstaina 27.1.2000. Oli hyvin hiljaista, kunnes sisään kolisteli ja
rymisteli häjymäiseen tyyliin nuori, naispuolinen jäsenemme suoraan
Steiner-koulun eurytmiatunnilta. Pianisti oli ollut sairaana, ja
liikunnan sijasta keskityttiin eurytmian sielulliseen puoleen. Rudolf
Steinerin mukaan ihmisen luonne riippuu siitä, minä viikonpäivänä hän
on syntynyt! Tiistaina syntyneistä lapsista kasvaa aggressiivisia
aikuisia! Kun nuori jäsenemme uskalsi kyseenalaistaa (tiistaina
syntyneenä) opettajan suoltamaa huuhaata, huudahti opettaja
loukkaantuneena, ettei sieluttomien materialistien kanssa voi keskustella.
Kuinka on mahdollista, että sivistysvaltiossa, opetusviranomaisten valvomassa ja yhteiskunnan tukea nauttivassa koulussa, olkoonpa miten yksityinen tahansa, opetetaan astrologiaa? Onko meillä varaa naureskella kehitysopin kieltäneille jenkkikouluille, kun omissa, suurta arvostusta nauttivissa steinerkouluissamme harjoitetaan ties millaisesssa mittakaavassa hämäriä salatieteitä? Kun herkille, kasvaville lapsille ja nuorille opetetaan, että tiistaina syntyneistä tulee aggressiivisia, voi ennustuksesta tulla itsensätoteuttava.
Taikauskolle on helppo nauraa, vääntää siitä vitsiä ja vähätellä sen vaaroja. Meidän tulisi kuitenkin mieluummin etsiä keinoja, joilla siitä päästäisiin vähitellen kokonaan eroon. Se onkin jo huomattavasti vaikeampaa.
P.S. Kuka kertoisi minulle, oliko 23.4.1945 mahdollisesti tiistai?
Linkkivinkit: Steinerkoulut Suomessa -sivulta löydät toisenlaisiakin mielipiteitä asiasta... Tutustu myös siihen, mitä Uskontojen uhrien tuki ry kirjoittaa aiheesta.
Minulle
brittikomiikan kolme suurinta ovat jo pitkään olleet Monty
Python, Mr. Bean sekä "Knalli ja sateenvarjo"-kuunnelmat.
Yleisradion radioteatteri on tehnyt viimeksi mainittua sarjaa jo
70-luvun lopulta lähtien. Kyseessä on yksi radiokanavien kuunnelluimmista
ja toivotuimmista kuunnelmista, jonka huumori pilkkaa auktoriteetteja
mielin määrin. Siis varsin soveliasta seurattavaa vapaa-ajattelijalle.
Kuunnelma sijoittuu englantilaisen ministeriön erikoisosastolle, johon kanavoidaan muiden osastojen työsarkaa näiden ollessa ylikuormitettuina. Kun kerran brittikomiikasta on kyse, erikoisosasto tietysti mämmää asiat aina päälaelleen. Knallin pisteliäs huumori suomii byrokraattista ja vanhoillista yhteiskuntaa olan takaa päähenkilöidensä toilauksilla. Sarjan satiiri on hyvin lähellä Monty Pythonin anarkistisimpia hulvattomuuksia.
Knallin ja sateenvarjon voima on vahva käsikirjoitus, joka antaa näyttelijöille (pääosissa Kauko Helovirta, Pekka Autiovuori, Aila Svedberg ja Yrjö Järvinen) mahdollisuuden tulkita hahmojaan nasevien sanankäänteiden avulla.
Kuunnelman ohjaaja Rauni Ranta on arvioinut, että Kersti Juvan suomennokset ovat useimmiten olleet hauskempia kuin englantilaiset Edward Taylorin ja John Grahamin kirjoittamat alkuperäistekstit. Sanaleikkejä on melko epätoivoista alkaa suoraan kääntämään (muistammehan esimerkiksi Benny Hillin sketsien epäonnistuneet tv-suomennokset), joten Juva on ammentanut omaa huumoriaan sarjaan rutkasti. Hyvänä esimerkkinä tästä on seuraava oivallus:
Mildred: "Poikaystäväni pani merkille, ettei puistossa ollut tarpeeksi pimeää."
Lamm: "Ai pani?"
Mildred: "No ei tietenkään, koska puistossa ei ollut tarpeeksi pimeää."
Taylorin
ja Grahamin kirjoittama huumori pääsee kukkaansa tilannekomiikassa
ja hervottomissa dialogeissa:
Lamm: "Minun täytyy käydä vaihtamassa tämä kaulaliina."
Mildred: "Miksi ihmeessä?"
Lamm: "Se on liian tiukka!"
Tietenkään kuunnelman jännite ei välity näin lehden sivulta luettuna. Vasta loistavien näyttelijöiden esittämänä näytteet ovat oikeassa ympäristössään.
Mainittujen näyttelijöiden lisäksi Knallissa ovat vuosien varrella vierailleet mm. Marjatta Raita, Pirkka-Pekka Petelius, Jukka Puotila, Seppo Laine, Riitta Elstelä, Jussi Jurkka ja Marita Nordberg. Uusimmissa jaksoissa on Kauko Helovirran tilalla viihtynyt Heikki Nousiainen.
Kuunnelmaa toivotaan jatkuvasti uusintoina radioon. Jaksoja on tehty jo noin 150, joten materiaalia ainakin riittää. Knalli ja sateenvarjo on kuunneltavissa Ylen Ykköseltä joka lauantai kello 15.
Mielestäni yhdistyksemme tarvitsee logon. Sopiva yksinkertainen kuva jää ihmisten mieleen ja yhdistää asioita. Logo kertoo heti, että Pakanasanomien, kirkostaeroamislennäkkien ja yhdistyksen seittisivujen takana on sama porukka.
Tunnuskuva saa olla värikäskin, mutta sen pitää näyttää hyvältä myös mustavalkoisena kopiona. Kuvion pitäisi olla niin yksinkertainen, että se näyttää selkeältä tietokoneen ruudulla 50x50 kuvapisteen kokoisenakin.
Parhaimmillaan kuvion aihe yhdistäisi jotenkin vapaa-ajattelun ja Tampereen/Pirkanmaan. Vapaa-ajattelijoiden symbolina on usein ollut soihtu tai liekkimalja, kenties näistä voisi muokata jotain. Tampereen vaakunassa olevaa T-kirjaimen muotoista vasaraa voi ehkä käyttää kuvion osana. Nykyinen epävirallinen logo on Rodinin ajattelijapatsas, mutta sitä ei voi pienentää kovin pieneksi.
Pyydän taiteellisempia lukijoita miettimään asiaa ja esittämään omia ideoitaan. Jos ehdotuksia tulee, niin palaan asiaan seuraavassa numerossa.
Linkkivinkki: Logon suunnittelusta on kirjoittanut ainakin Dmitry's Design Lab.
Krisse voisi ensitöikseen takoa vähän järkeä eräiden uskovaisten ryhmien päähän.
Krisse voisi seuraavaksi takoa jehovia päähän ihan vaan jumalallisena kostona yleisestä rauhanhäirinnästä ja ihmisten kiusaamisesta.
Sen
jälkeen Krisse voisi laatia korjatun laitoksen Raamatusta, josta
käännösvirheet, epäloogisuudet ja ristiidat on poistettu, sekä Bible
For Dummiesin, jossa kaikki VT:n allegoriat ja UT:n
legendanheitto-osiot selitettäisiin siten ja siinä yhteydessä kuin on
tarkoitettu ymmärrettäviksi.
Krisse voisi vastata kaikkiin ateistien ja agnostikkojen kysymyksiin tyhjentävästi ja ymmärrettävästi, selittäen kaiken mahdollisen kristinuskoon, juutalaiseen mytologiaan ja uskomiseen liittyvän, vedenpitävän todistusaineiston kera tietty (tähän ei kyllä edes Krisse taida taipua).
Sitten Krisse voisikin antaa ihmisille toimivan täydellisen yhteiskunnan mallin, jossa kaikki ovat onnellisia ja rakastavat kaikkia ja maailmassa on ikuinen rauha ja auvo, joka päivä on karkkipäivä* ja ihmiset voivat vaan vapaina kedolla lötköttää. Edellinen versio samasta aiheesta oli ihan kiva maistiainen mutta jäi pahasti puolitiehen. [*ilman lihomista ja hampaan reikiintymistä tietty]
Seuraavaksi Krisse voisi kehittää vegaaniversion ehtoollisesta, niin että pelastus tulisi rehunpurijoillekin ilman veren hörpintää ja ruumiiden syömistä. Vanhaa versiota uudistettaisiin niin että öylätin sijaan tarjottaisiin donitseja.
Lopuksi Krisse voisi tehdä sen, mitä niin kovasti jo aiemman tulemisen tiimoilta luvattiin, eli voittaa kuoleman. Siis julkisessa painiottelussa, tai ehkä kädenväännössä tai triathlonissa. Sen jälkeen Krisse toivottaisi kuoleman huut hemmettiin ja kuoleminen lopetettaisiin sekä virallisesti että käytännössä. Edellinen yritys aiheesta jäi vähän laimeaksi molempien juttujen osalta.
Sananeliön vastausaika on päättynyt. Oikean vastauksen voit tarkistaa tästä.