Tampereen vapaa-ajattelijat ry
Lehtiä lukiessa saattaa kuvitella kirkon suosiosta vaikka mitä. Jotkut lehdet kunnostautuvat aivan erikoisesti tiedon suoranaisessa vääristelyssä. Hervannassa on sikäli mielenkiintoinen tilanne, että alueen 25 000 asukkaasta vain 15 000 kuuluu Hervannan seurakuntaan. Siispä tällä alueella tarvitaan lehdistön apua: kun kulttuuriministeri Lindén esitti kirkon yhteisövero-osuuden poistamista ja korvaamista budjetissa erikseen myönnettävällä määrärahalla, Aamulehti ilmoitti kysyvänsä kansan mielipidettä uutisautossaan. Auto oli Hervannan kirkon vieressä jumalanpalveluksen jälkeen, ja seurakunta tarjosi kirkkokahvit. Operaatio onnistui. Lehden otsikko kuului suunnilleen näin: Kansa vastasi; Valtio pois kirkon rahapussilta.
STT:n uutisen mukaan vuonna 2000 kirkosta erosi noin 13 500 henkilöä, runsas tuhat enemmän kuin edellisvuonna. Kirkkoon taas liittyi 11 200 henkeä, noin 300 enemmän kuin edellisvuonna. Siis kirkosta erottiin enemmän kuin siihen liityttiin, ja eronneiden määrä kasvoi enemmän kuin liittyneiden määrä. Tästäpä Aamulehti loihtii asianmukaisen otsikon: "Kiinnostus kirkkoon on kasvussa."
Amurin koulun juhlasali on kuulemma ahdas, kaikki oppilaat eivät mahdu sinne kerralla. Mutta seurakunta tarjosi auttavan kätensä, ja niinpä koulun joulujuhla vietettiin Aleksanterin kirkossa. Aamulehti (22.12.2001) kertoi, että juhlassa luettiin jouluevankeliumi ja laulettiin kristillisiä joululauluja. Koulun apulaisrehtorin Anita Minkkisen mukaan kyseessä ei ollut jumalanpalvelus vaan joulujuhla, joten myös elämänkatsomustiedon oppilaat saattoivat olla mukana. Lehti jatkaa: "Juhlan ohjelma olikin kokoelma erilaisia jouluperinteitä Petteri Punakuonosta Lucia-kulkueeseen ja kristillisiin joululauluihin." Ihmetystäni herättää, millä tavoin evankeliumin kuuleminen ja virsien veisuu lakkaavat olemasta uskonnonharjoittamista, jos välillä lauletaan poroista. Onkohan uskonto poikkeus, vai lakkaisiko kokoomusnuorten juhla olemasta oikeistolainen ja kommunistien vasemmistolainen, jos niissä välillä laulettaisiin poroistakin?
Kuinkahan leveä esineen 'tuoli' pitää olla, jotta se onkin 'sohva'? Yhdentekevää, mutta entä jos sohvalla istuminen olisikin synti ja tuolilla istuminen ei? Rajanveto on mielenkiintoista, ja uskontojen osalta se kenties paljastaa jotain.
Kristittyjen mukaan kristityt pääsevät taivaaseen ja ateistit eivät. Epämääräinen on-olemassa-korkeampi-voima -usko ei myöskään riitä, vaan pitää uskoa Raamatun Jumalaan, Jeesuksen ylösnousemukseen yms. Mutta missä menee raja? Lapsikaste vastaan aikuiskaste? Kolminaisuusoppi? Ilmeisesti täytyy olla olemassa minimaalinen riittävä usko, joka vielä takaa taivaspaikan mutta josta ei voi enää tinkiä yhtään.
Joku voisi esittää tähän esimerkiksi uskontunnustuksen Katekismuksesta. Mutta entä jos "Jeesus" korvattaisiin nimellä "Taavetti"? Pääsisikö taivaaseen uskomalla lujasti, että Taavetti syntyi neitsyt Mariasta? Tai jos uskoisi, että Jeesus nousi kuolleista toisena eikä kolmantena päivänä?
Oikea uskohan saadaan tietysti lukemalla Raamattua. Tai ei saada, vaan kuuntelemalla pappia, mutta unohdetaan tämä yksityiskohta hetkeksi. Ajatellaanpa, että mies haaksirikkoutuu saarelle, ja rantaan ajautuu kirstu, jossa on Raamattu. Millainen Raamatun pitäisi olla, jotta sen avulla voisi pelastua?
Ensinnäkin on tietysti täydellisyys. Kirkkoraamatun 66 kirjaa arvatenkin riittävät evankelis-luterilaisten mielestä. Entä jos puuttuisi palanen, sanotaan vaikka Nahumin kirjan loppuosa? Jokin minimiraja tässäkin lienee, riittäisikö esim. pelkkä Uusi Testamentti? Asiaa vielä monimutkaistaa se, että roomalaiskatolisten Raamatussa on kymmenen apokryfikirjaa, joita kirkkoraamattu ei sisällä. Sitäpaitsi mistä sen tietää vaikka 300-luvulla kaanonia vahvistettaessa olisi jätetty juuri ne tarpeelliset kirjat pois.
Toiseksi suomennokset. Kelpaako Jehovan todistajien käyttämä Uuden maailman käännös? Ellei, niin miksei? Mistä sen tietää kumpi on oikea käännös, ellei osaa hepreaa? Entä jos minä painattaisin Raamatun, jossa "Jeesus" onkin "Taavetti"? Paljonko pitää muokata Herran sanaa, jotta sitä lukemalla ei enää pääse taivaaseen?
Kuulemma jokaisella rippileirillä papilta kysytään pääsevätkö vauvana kuolleet taivaaseen. Olipa vastaus kumpi vain, niin jälleen voi pohtia yhtä rajaa: milloin ihminen on riittävän vanha tulemaan uskoon, ja milloin pitää viimeistään tulla uskoon jotta pääsee taivaaseen? Ja onko ikärajoissa eroa uskonnollisten ja ei-uskonnollisten perheiden lapsilla?
Useimmat uskovat myöntävät tapahtuneen evoluution tosiasiaksi. Apinat eivät kai pääse taivaaseen, mutta oliko joillakin olennoilla puoli sielua, vai kasvattivatko apinat ensimmäiset ihmiset? Entä jos ihmisen sukusoluun siirretään yksittäinen apinan geeni, tai jos lehmän sukusoluun siirretään ihmisen insuliinin tuotannosta vastaava geeni? Biotekniikan kehittyessä voidaan joutua hakemaan rajaa siihenkin, mikä on ihminen.
Edelleen esimerkiksi mielisairaalapotilaat muodostavat yhden rajapaikan. Joku voi vaikkapa uskoa aivan kristillisen uskon mukaan, mutta myöhemmin mielisairaana ääritapauksessa kuvitella olevansa itse Jeesus. Vielä kehitysvammoja ja aivovaurioita on eriasteisia, aina jatkuvaa laitoshoitoa vaativista rajatapauksiin, joiden luokittelu "normaaliksi" tai kehitysvammaiseksi riippuu luokittelijasta. Kuka on riittävän "normaali" uskomaan kristillisen opin mukaisesti ja onko minimaalisen riittävän uskon raja joillakin ihmisillä alempana?
Posti toi minulle kirjeen, joka sisälsi Rukousyhteys -lehden numeron 2/2001. Mainittakoon kirjeen postittajalle ensiksi käytännön säästövinkki: on turha lähettää toista kirjettä minulle ja toista morsiamelleni samaan osoitteeseen.
Lehti sisälsi jutun Pirkko Jalovaaran ihmeparanemisesta. En lainkaan epäile, etteikö kirjoittaja ole näin kokenut. Toisaalta, tauti josta Jalovaara parani oli selkäsärky, ja lehden toinen juttu kertoi "psyykkisistä tai psyykkisperäisistä vaivoista - - päänsärystä, selkä- ja rintakivuista." Skeptiseen mieleeni nousee sellainen ajatus, että tämänkin paranemisen syitä pitää etsiä psyykkiseltä puolelta.
Ihmeparantumisia tutki aikaan Matti Miettinen, joka teki tutkimuksistaan väitöskirjan Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta. Jos kirjeen kirjoittaja ilmoittautuu, niin lupaan lahjoittaa hänelle yhden kappaleen mainitusta teoksesta. Muut voivat ostaa kirjan toimistolta 60 markalla.
Lopuksi lainaan vielä lehden sivulta kuusi ensimmäisen kappaleen, johon ateistikin voi yhtyä: "'Osaako Jumala puhua?' kyseli Tuomo 6 v. eräänä iltana nukkumaan mennessä. 'Miten niin', ihmettelimme kysymystä. 'No kun en kuule mitään' kuului Tuomon vastaus." Viisas lapsi.
Jo pitkään oli koulumme, Mäntän Lukion, uskonnottomien opiskelijoiden joukossa kertynyt paheksuntaa seurakunnan päivänavauksia kohtaan, jotka tuntuivat kehittyvän naurettavammiksi viikko viikolta. Kyseiset päivänavaukset tulevat säännöllisesti tiistaisin ja keskiviikkoisin, mutta myös muita uskonnollisia päivänavauksia pidetään silloin tällöin, jos opettajan tai oppilaiden viikottaisen päivänavauksen pitäjäksi sattuu vahvasti teistinen henkilö. Tunsimme oikeutemme olla osallistumatta nähin päivänavauksiin, jotka poikkeuksetta avasivat päivän pilaamalla sen. Ongelmana oli kuitenkin se, että ko. päivänavaukset lähetettiin koulumme keskusradion kautta kaikkialle kouluun, jolloin ainoat vaihtoehtomme olivat joko juosta ulos tai laittaa sormet korviin ja humista lujaa. Aluksi jatkoimme päivänavausten kuuntelua, koska ne joskus olivat aivan ensiluokkaista huumoria, vaikka niiden pitäjät olivat poikkeuksetta kovin tosissaan. Lopulta lokakuun puolivälin tienoilla 2001 säälin ja inhon sekainen tunne kuitenkin voitti huvittuneisuuden, ja päätimme, että asialle on tehtävä jotain.
Päätimme kerätä addressin, jossa vaadimme omaa turvapaikkaa nojaten perustuslakiin. Kirjoitin addressimme aika hätäisesti, jonka vuoksi sinne muun muassa sattui sanamuodoltaan vanhentunut perustuslain pätkä, mikä ei sinänsään vaikuta mitään, mutta rehtorimme kyllä kiiruhti huomauttamaan siitä. Laitoimme addressin kiertämään mahdollisimman pian. Opiskelijatoverimme yllättivät meidät - positiivisessa mielessä. Yleisesti ottaen lähes kaikki olivat samaa mieltä kanssamme, myös muutamat uskonnolliset henkilötkin. No, vaatimuksemme ei kuitenkaan olleet kohtuuttomia, ja täysin uskonnonvapauden periaatteen mukaisia. Keräsimme addressin 67 nimeä, joka oli yli 90% niistä, joille yleensä ehdimme näyttää addressin. Tämän jälkeen päätimme palauttaa sen, koska allekirjoituksille varaamamme tila oli täynnä. Eikä tarkoituksenamme ollutkaan kerätä kaikkien samaa mieltä olevien nimiä paperiin, tarkoitus oli vain saada hieman näyttöä siitä, että tämä ei ole vain pienen porukan pakanallinen pakkomielle. Rehtorimme on uskonnollinen, mutta aavistelimme, että näinkin monta nimeä saa oikeudenmukaisuuden voittamaan henkilökohtaiset näkökulmat.
Addressimme meni läpi, ainakin osittain. Saimme vastauksen muutaman päivän sisällä, tosin emme kirjallisesti, kuten oli addressissa pyydetty. Ensimmäistä vaatimustamme, että koulun käytävän keskusradiot suljettaisiin uskonnollisilta päivänavauksilta, ei rehtorimme mukaan voitu toteuttaa teknisistä syistä. Kuitenkin hän tarjoutui antamaan meille koulun kirjaston turvapaikaksi. Tämä ei mielestäni ollut kovin hyvä ratkaisu, koska kirjastossa viettää aikaansa myös muita opiskelijoita, joista osa haluaisi kovin mielellään kokea hartaat päivänavauksensa. Toinen vaatimuksemme oli, että normaalien seurakuntavuorojen lisäksi mahdollisesti tulevien uskonnollisten päivänavausten alussa tulee ilmoittaa niiden luonne, jotta me uskonnottomat voimme poistua turvasatamaamme häiritsemättä muita. Tätä rehtori ei aluksi edes kommentoinut, mutta paria kuukautta myöhemmin lupasi että asia järjestetään.
Rehtori ei kuitenkaan jättänyt rankaisematta tätä hänen arvovaltansa kyseenalaistamista. Virnuillen että "kun nyt tässä aletaan lain kirjainta tarkastelemaan niin tehdään sitten kunnolla..." hän vaati koulumme kaikkia uskonnonopetuksesta vapautettuja hankkimaan todistuksen henkikirjoittajalta siitä, että emme kuulu mihinkään uskontokuntaan. Kaikki uskonnon opetuksesta vapautettavat täyttävät kuitenkin lukukauden alussa lomakkeen, jossa heidän huoltajansa vakuuttaa allekirjoituksellaan että opiskelijan tiedot löytyvät siviilirekisteristä ja että hän osallistuu elämänkatsomustiedon opetukseen. Ehkä rehtorimme luuli, että olimme salaa liittyneet takaisin kirkkoon lukuvuoden aikana? Lähdimme kuitenkin hakemaan todistusta henkikirjoittajalta. Perillä saimme tietää, että kyseinen todistus, kuten kaikki väestörekisteriotteet, on maksullinen. Maksu ei ollut suuri, 20 mk, mutta kuitenkin katsoimme, että tämä oli väärin, etenkin kun rehtorillamme ei ollut mitään todellistä syytä olettaa, että olisimme sala-evankelisluterilaisia. Oletusarvona kaikki tietenkin ovat kunnes toisin todistetaan.
Valitimme tästä rehtorille, jonka jälkeen hän antoi meidän ymmärtää, että "jos hänen päätöksentekoaan näin arvostellaan, voi hänkin varmistaa, että kaikki menee kuten lakikirja sanoo." Lakikirja todellakin antoi rehtorille valtuutuksen pyytää todistusta oppilaiden uskonnottomuudesta, tosin mielestämme vanhemman allekirjoitus on aivan riittävä todiste, se kun riittää todisteeksi kaikista muistakin kouluun liittyvistä asioista. Yritimme myös vaatia maksamaamme kaksikymppistä takaisin, mutta rehtori pysyi järkähtämättömänä. Samoin perustein hän voisi vaatia meiltä vaikka ensi maanantaina uuden maksullisen todistuksen siitä, ettemme ole tässä viikonlopun aikana salaa liittyneet kirkkoon ilmoittamatta siitä kenellekään!
Itse rahamäärä ei tietenkään ollut mitään, mutta se, että rehtori voi antaa meille käytännössä katsoen sakkoja oikeuksiemme vaatimisesta on mielestäni väärin.
Jälkeenpäin olen ainakin itse käyttänyt turvapaikkaamme säännöllisesti. Monet muut pienestä joukostamme istuvat aamunsa kuunnellen päivänavauksia kuten ennenkin. Onhan se tietenkin jonkinlainen kynnys vaivautua evakkoon koulun kirjastoon, etenkin kun se merkitsee väistämätöntä parin minuutin myöhästymistä tunnilta ja usein vihamielistäkin asennetta muilta kirjastonkäyttäjiltä. Oli tämäkin tietenkin pieni voitto uskonnonvapaudelle pienessä koulussamme, ja on nostanut hieman yleistä tietoisuutta siitä, että on elämää kirkon ulkopuolella. Tietenkin kampanjoimisemme on nostanut myös vastustusta. Uskonnolliset ryhmät koulussamme ovat järjestäytyneet meitä vastaan, pitäen puheita ja kiinnittäen ilmoitustaululle pamfletteja siitä, miten "ateismi on ahdasmielisyyttä ja vain nuorison ohimenevä muotioikku". No, oikeus heilläkin on omaan mielipiteeseensä. Etenkin pitämämme päivänavaukset, joissa kritisoitiin uskonnollista maailmankuvaa humoristisesti (joskin ajoittain aika mustalla huumorilla), ovat herättäneet suurta kohua. Tämän johdosta minä ja kaksi niiden tekemiseen osallistunutta ystävääni saimme pannan astua päivänavauskoppiin. Kuulemma koulun opetustavoitteiden vastaisia. Siellä kun mainitaan "toisten mielipiteiden kunnioittaminen". Mainitaan siellä kyllä "älyllinen kriittisyys" ja "henkinen uteliaisuuskin", mutta ilmeisesti laki on sen joka sitä tulkitsee.
Tämän tarinan opetus kuitenkaan ei mielestäni ole siinä pienessä mielipiteenvapauden lisässä, jonka saimme aikaan. Niin kauan kun uskonnon ote Suomen koulutuslaitoksesta on niin pöyristyttävä kuin on, se, että muutamat lukioikäiset saavat olla kuuntelematta uskonnollista lörpötystä aamuisin, ei ole kovin merkittävä edistys. Sen opetuksen samankaltaisessa tilanteessa olevat voivat tästä tapauksesta kuitenkin saada, että asioihin todellakin voi vaikuttaa. Addressi tai avoin kirje voivat - käyttäen teististä termiä - saada ihmeitä aikaan. Uhraamalla hiukan vaivaa pieneen kampanjointiin voi hyvinkin saada korjattua sen, mikä on väärin.
Omasta puolestani voisin sanoa, että se oli sen arvoista. Ei koskaan enää muutenkin rankkaa kouluaamuani pilaa päättömät kertomukset Jeesus-sedän seikkailuista tai Jumalalle alistumisen autuudesta.
Itse addressi sekä omat päivänavauksemme ovat myös saatavilla osoitteesta http://www.mantta.fi/%7Eililka/aivopesu/
Osasto suljetaan huomenna
pääset avohoitoon.
Entä jos he odottavat
minua ulkona?
Äänet:
Me odotamme, me emme väsy.
Et kuullut meitä
seinien sylissä,
oranssia tihkuvan vaahteran alla.
Et kuullut meitä
kun männynlatvan yli lipui pilvi.
Seinien syli viedään pois.
Vaahtera pudottaa lehtensä,
mänty kiskaistaan maasta,
se kääntää juurensa kohti taivasta
eikä poutapilveä enää ole.
osaatko suudella oletko koskaan suudellut onko asvaltti suudellut sinua oletko suudellut märkää asvalttia (kaksoset joilla on oma kieli luistelevat järven jäällä toinen vajoaa avantoon huutaa jotain kaksosten kielellä toinen seuraa samaan hautaan sinun on kylmä äidin pistävä kuumeinen silmä hokee sinun syysi sinun syysi sinun pienet veljesi syöt kaalikeittoa oksennat isä pilkkaa tuo nahjus ei ole minun poikani isä isä isä roikkuu vaatekomerossa kieli sinisenä luulet olevasi vapaa haista liimaa mutsi huutaa jehovaa herra seebaotia rotankoloon piiloon tuhatvuotista valtakuntaa karitsaa sillä kirjoitettu on te olette eläneet maan päällä yltäkylläisyydessä ja mässäilyssä te olette lihottaneet sydäntänne teurastuspäivänä ei hän asetu teitä vastaan sillä kirjoitettu on aina kolmanteen ja neljänteen polveen)
pojat rehtorin puhutteluun ei saa kiusata ei saa kiusata Änkyttäjäartoa ei saa kiusata.....
arat huulesi perhosentoukat koskettivat tytön poskea tytön kasvot olivat lihansyöjäkasvi ahne kieli kuin isällä rakkaus oli rujo eläin sanat haaskalinnut söivät sen et puhunut enää seisoit parvekkeella odotit että sinut haettaisiin avaruuksiin joissa ei olisi kiimaa ei hajua ei turvonnutta kieltä sinut vietiin pois seinien syliin sinut kiedottiin lääkkeiden lempeään samettiin ja männynlatvan yli lipui pilvi......
Menet Pelastusarmeijan yömajaan.
Sosiaalivirasto maksaa laskun.
(Hei, toi bunkkaa yömajassa, silt ois helppo viedä tabut!)
Ortodoksien metropoliitta Ambrosius on tehnyt vapaa-ajattelijoiden kantilta katsottuna ainakin yhden kiitosta ansaitsevan teon. Hän valitsi tämän vuoden Tieto-Finlandia -palkinnon saajaksi avaruustähtitieteen professorin Esko Valtaojan kirjallaan Kotona maailmankaikkeudessa. Kirja käsittelee rohkeasti uskontoa ja filosofiaa sivuavia kysymyksiä samalla kun se esittelee kansantajuisesti tähtitieteen ja biologian perustietoja.
Pyhissä kirjoissa ja ilmoituksissa määriteltyihin jumaliin Valtaoja ei usko. "Minusta on selvää, että nykyinen tietomme maailmankaikkeudesta ja elämästä on yllin kyllin riittävä osoittamaan että perinteisten uskontojen jumalilla ei ole ollut osuutta asiaan." Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan 93 prosenttia myös sen maan fyysikoista ja tähtitieteilijöistä on Valtaojan kanssa samaa mieltä eli he eivät usko perinteiseen persoonalliseen Jumalaan. Ja jenkithän kaikkiaan ovat länsimaiden uskonnollisimpia ihmisiä.
Kysymykseen onko Jumala olemassa, Valtaoja vastaa, että kielteistä kantaa eli ateismia voi perustella sillä että "tieteen edistyminen jättää korkeammalle olennolle yhä vähemmän pelivaraa ja todennäköisesti tulee lopulta tekemään hänet täysin tarpeettomaksi." Professori Valtaoja kirjoittaa myös: "Jos valitset uskontojen supermarketista jonkun tietyn jumalan ja koetat tieteen avulla todistaa että juuri hän on se ainoa oikea Luoja, olet hakkaamassa päätäsi seinään." On siinä ollut metropoliitalla ihmettelemistä!
Vielä muutama lainaus kirjasta:
"Perinteiset uskontomme ovat nopeasti rapautumassa, kun tiedon kasvun myötä yhä useampi 'ikuinen' totuus on ruvennut näyttämään ellei suorastaan epätodelta niin ainakin jotenkin kovin pieneltä ja nurkkakuntaiselta."
"Mitä enemmän ihmisellä on tieteellistä koulutusta, sitä vähemmän hän yleensä tuntee vetoa perinteiseen uskonnollisuuteen."
"Lähetyssaarnaajat tuhosivat - ja tuhoavat edelleen - alkuperäiskansojen kulttuureja lopullisesti, peruuttamattomasti."
Kirjassaan Valtaoja käsittelee ansiokkaasti myös evoluutiota ja koko elämän historiaa maapallolla. Siinä luomisuskovaiset saavat kyytiä. "Kreationistiset höpinät kuusi tuhatta vuotta vanhasta maailmankaikkeudesta ja vedenpaisumuksesta voi huoletta kuitata säälivällä hymyllä." "Evoluutio etenee sattumanvaraisesti, vailla päämäärää, eikä kerran valitulta tieltä voi kääntyä takaisin."
Ufoista kirjoittamista Valtanen piti tuskastuttavana puuhana. Ei aiheen hankaluuden vuoksi, vaan siksi, että se tuntuu turhauttavalta ja sivujen haaskaukselta. "Elämme avaruusaikaa, ja ufot ovat avaruusajan mytologiaa kuten maahiset ja metsän henget olivat eräkävijä- ja viljelyskulttuurin ajan mytologiaa." Mitä tähtitiede sitten voi ufoista sanoa. Ei paljoakaan, sillä kyseessä ovat vain ihmisten kertomukset, joissa myyttinen puoli on ilmeinen. Astronomia ei ole kertomuksia analysoiva tiede.
Vaikka Valtaoja ei usko ufoihin, hän silti pitää todennäköisenä (kuten suuri osa maailman tähtitieteilijöistä), että jossain maailmankaikkeudessa on elämää. "Viisikymmentä vuotta tähtitieteellistä tutkimusta on tehnyt elämän maailmankaikkeudessa yhä todennäköisemmältä tuntuvaksi mahdollisuudeksi, kun taas viisikymmentä vuotta ufoaikaa ei ole tuottanut yhtään kiistatonta todistetta etiäisten vierailuista."
Voinemme vapaa-ajattelijoina olla samaa mieltä professori Valtaojan kanssa myös siitä, että olipa kyse mistä tahansa, todistamisen taakka on aina väitteen esittäjällä, ei kuulijalla eikä lukijalla. Jumaliin, astrologiaan, telepatiaan, ennalta näkemiseen, taikavarpuihin, homeopatiaan ja grafologiaan saa jokainen vapaasti uskoa, mutta niitä on turha tulla väittämään tosiksi.
Vihreä Lanka -lehden viime vuoden viimeisessä numerossa (51-52/2001) oli professori Esko Valtaojan haastattelu. Sen oli tehnyt Vesa Sisättö. Juttu oli kirjoitettu ennen metropoliitta Ambrosiuksen tekemää tämän vuoden Tieto-Finlandia -palkintoratkaisua. Päätoimittaja Jyrki Rääkän luvalla lainaan tähän muutamia kysymyksiä ja professori Valtaojan vastuksia niihin.
Onko muualla maailmankaikkeudessa älyllistä elämää?
Aika yleinen käsitys on, että älytöntä elämää olisi lähes kaikkialla, missä se on mahdollista, mutta äly olisi harvinaista. Maapallolle elämä ilmaantui lähes heti, kun pintalämpötila laski alle 100 asteen neljä miljardia vuotta sitten. Sen sijaan älyn kehittyminen kesti hirvittävän kauan
Uskotko ufoihin?
En usko. Taivaalla kyllä näkyy kaikenlaista, ja osaa havainnoista ei pysty selittämään tähtitieteilijäkään. Mutta ulkoavaruuden olentojen aluksia ne eivät ole. Kyllä ne tekisivät jotain muutakin kuin välkkyisivät taivaanrannassa.
Kansanrunouden tutkijat ja sosiologit huomaavat ufotarinat heti uskomustarinoiksi. Ennen ihmiset näkivät riihitonttuja, nyt ufoja.
Millainen maailmankuvasi on?
Tutkijan maailmankuva on rationaalinen, työssäni ei ole apua irrationaalisista uskomuksista. Minulle on turha tulla kaupittelemaan uskontoa tai ideologiaa, oli sitten kyse mormoneista, vihreistä tai marxilaisista. Vaadin aina todistusaineistoa, eikä myyteillä ole sellaista.
Uskon, että maailmassa on jotain mystistä tekeillä, mutta kukaan ei tiedä, mitä se on. Kyseessä ovat asiat, jotka ovat niin kaukana tieteemme tämän hetken tasosta, että niitä voi yhtä hyvin pitää mystisinä.
Voiko tiede selittää kaiken?
Tiede pystyy ehkä selittämään joskus, miten kaikki sai alkunsa ja toimii. Riittääkö se? "Miksi" on vaikea kysymys. Voi tietysti vastata siihen, miksi maailmankaikkeus on, koska Jumala loi sen. Mutta sitten voi kysyä, miksi Jumala on olemassa. Ei miksi-kysymykseen ole vastausta.
Onko Jumalalle mitään osuutta maailmankaikkeudesta?
Tiede ei ole löytänyt todisteita, että korkeimpia voimia olisi olemassa, muttei myöskään kyennyt aukottomasti todistamaan, ettei niitä ole. Tiede ei toisaalta tarvitse korkeampia voimia. Usko Jumalaan jää henkilökohtaisen maailmankuvan varaan. Mutta uskon, että tiede saa aikaan enemmän hyvää kuin ideologia. Tämän syksyn (v. 2001) aikana on voinut huomata, mitä seuraa, jos kaikkea perustellaan uskolla.
Mikä oli 20. vuosisadan tärkein tieteellinen keksintö?
Olemme saaneet selville maailmankaikkeuden rakenteen ja historian. Kosmos ei ole aina ollut olemassa, kuten vielä 100 vuotta sitten luultiin. Nyt tiedetään raamit. Näyttämö, jolla olemme. Se on tärkeä rakennusaine maailmankuvallemme.
Mitä odotat tieteen selvittävän tulevaisuudessa?
Suuri kysymys on, mikä on ihmisen tajunta, tietoisuus - sielu, jos sitä sanaa halutaan käyttää. Tiedämme jo, mikä maailmankaikkeuden pistää tikittämään, mutta meidän on vielä selvitettävä, mikä panee meidät tikittämään. Ja se on kovempi juttu. Vastauksen saamiseen voi mennä sata tai tuhat vuotta.
Onko humanististen tieteiden ja luonnontieteiden välillä sovittamaton ristiriita?
Ei ole. Humanistisissa tieteissä on enemmän reuna-alueita, joissa mennään huuhaan puolelle. Kovissa tieteissä on helpompi erottaa tosi tieto ja hömppä. Jossain määrin humanistisilla tieteillä on suurempi arvo. Ne luovat uutta, jota ei aiemmin ollut. Kovat tieteet vain selvittävät, mitä on. Me olemme tällaisia löytöretkeilijöitä.
Meni voudille mun uusi Lada,
mut ei sentään kämppään sada.
Luojaani mä siksi luotan,
iloa myös hälle tuotan
koska vältän napinaa,
kaikenlaista kapinaa.
Istun toimistolla, pureskelen kynää ja vilkuilen kelloa. Pakanasanomien deadline lähestyy uhkaavasti ja Laura on sanonut säälimättömään vartionjohtajan tapaansa ettei siitä tällä kertaa lipsuta. Minulla ei vain tunnu olevan ihmiskunnalle mitään merkittävää sanomaa, joten ei auta muu kuin antaa tajunnan virrata...
Meille hoetaan että syyskuun yhdennentoista tapahtumat olivat ainutlaatuiset ja ettei maailma ole enää sama kuin ennen. Tämä hokema menee minun pienen ymmärrykseni yli. Tajunnastani virtaa toinen maailmansota joka päättyi vähän ennen syntymääni. Ollessani neljän kuukauden ikäinen pudotettiin Japaniin pari pientä atomipommia. Nürnbergissä käytiin oikeutta ja saksalaisia syytettiin muun ohessa siitä että he olivat yksipuolisesti päättäneet ettei Geneven sopimus koske neuvostoliittolaisia sotavankeja. Neljätoistavuotiaana katselin keskitysleiridokumentteja ja tiedän miltä näyttää juutalaisen nahasta tehty lampunvarjostin. Myöhemmin näin dokumenttifilmejä, joissa entiset natsit taistelivat uljaasti kommunismia vastaan Kongossa. Kommunismin vastaista valistustyötä tehtiin siten että maahan iskettiin lyhyitä keppejä, kylän naiset sidottiin niihin käsistään ja jaloistaan jonka jälkeen heidän rintansa leikattiin irti viidakkoveitsillä. Lasten sallittiin sentään olla äitien "kuolinvuoteiden" vierellä, ja siinä he parkuivatkin ja katselivat kuinka äidit kuolivat hitaasti verenhukkaan. Oli Algerian sotaa ynnä muuta ynnä muuta ja sitten tietysti Vietnam. Tällä kertaa demokraattista arvomaailmaa opetettiin lahjoittamalla nälkäisille vietnamilaislapsille appelsiineja. Niiden sisään oli kuitenkin piilotettu partakoneenteriä, jotta länsimainen hyvä sanoma menisi varmasti perille. Alastomat, napalmin polttamat lapset juoksivat kujilla ja salamavalot välähtelivät. Yksitoikkoisiin uutiskuviin saatiin toki myös vaihtelua, kun keskellä Pariisia joku budhalaismunkki tai nunna valeli itsensä bensiinillä, sytytti tulitikun ja paloi poroksi kauhistuneiden suurkaupunkilaisten silmien edessä. Muistan Biafran nälänhädän, vainoja, verta ja kauhua milloin missäkin. Kaksikymmentä vuotta sitten hyökkäsivät israelilaismieliset kristityt libanonilaisjoukot, (joita US tietenkin kovasti kannusti,) palestiinalaisten pakolaisleireille ja murhasivat kylmäverisesti satoja, joidenkin lähteiden mukaan jopa tuhansia ihmisiä. Asuin silloin Lahdessa, ja perustimme muutamia kummirinkejä orpolasten auttamiseksi. Katselin eilen syyrialaisesta orpokodista otettuja valokuvia, joissa kovia kokeneet lapset ja nuoret katsovat kameraan suuret silmät totisina ja tutkimattomina. Yhdellä tytöistä on lahjoittamani Kalevala-koru kaulassa. Mietin mitä heille mahtaa tällä hetkellä kuulua. Toivon koko sydämestäni, että he olisivat elossa ja onnellisia, mutta minua ei lainkaan hämmästyttäisi vaikka joku heistä olisi tehnyt jopa itsemurhaiskun. Jotkut heistä ovat myös saattaneet kuolla israelilaisten epähuomiossa ampumiin luoteihin tai jäädä sortuneiden rakennusten alle. Jotkut heistä ehkä pakenivat Yhdysvaltoihin, jossa saattoivat jopa kuolla WTC:n iskussa, jossa todella kuoli tuhat viisisataa muslimia. Maailma on kuin lohikäärmeen pää. Ihmiskunnalla ei ole historiaa, vaan ainoastaan pitkä, pitkä rikosrekisteri.
Ei maailma ehkä sittenkään ole aivan sama kuin ennen. Minun lapsuudessani saksalaiset olivat entinen herrakansa eikä seuraajia oltu vielä valittu. Silloin uskallettiin amerikkalaisillekin jopa nauraa. Opettaja kertoi meille tositapauksen rikkaasta amerikkalaisesta liikemiehestä, joka osti ranskalaiselta huijarilta Eiffel-tornin. Tämä oli hänen mukaansa kuvaava esimerkki amerikkalaisten herkkäuskoisuudesta ja typeryydestä. Muistan kysyneeni opettajalta, eikö ole vielä paljon herkkäuskoisempaa ja typerämpää antaa jonkun myydä itselleen kuolemattomuutta ja iankaikkista elämää. Opettaja ei vastannut mitään, mutta hymytyttöpatsas meni sinäkin vuonna sivu suuni.
Sikäli maailma on samanlainen kuin aina, että joulunpyhät olivat pitkät ja ikävät. Tein aikaa tappaakseni steinerilaisia hengentieteellisiä harjoituksia, koska ajatus selvänäköisestä tietoisuudesta houkuttelee minua yhä. Nopein tie selvänäkijäksi on Rudolfin mukaan hyvin yksinkertainen: sulje silmäsi ja keskity! Palauta mieleesi hetki jolloin otit ensimmäiset askeleesi! Heti kun pystyt elävästi muistamaan miltä tuntui ja mitä mietit kävelemään oppiessasi, saat käyttöösi eetteriruumiistasi tuolloin vapautuneen ylijääneen eetterienergian, ja selvänäköinen tietoisuus on sinun. Steinerilta kysyttiin joskus miksei kukaan ole vielä onnistunut tässä hänen helpoksi kehumassaan hommassa, ja Rudolf vastasi yksikantaan vain ettei kukaan ole yrittänyt tarpeeksi tosissaan. Minä olen kuitenkin yrittänyt niin tosissani, että pään verisuonet ovat olleet katkeamispisteessä, mutta eetteriruumiin ylijäämäenergioista ei ole tietoakaan, selvänäköisyydestä puhumattakaan.
Onneksi osuin joulun alla luennolle, jossa sain muunlaista esoteerista tietoa. Vapaamuurarit, Ruusuristiläiset tai jotkut sen tapaiset ovat pantanneet itsellään tähän päivään asti varsinaista uutispommia. Jeesusta ei koskaan naulittukaan ristille! Hänen sijastaan teloitettiin aivan väärä mies, koska Jeesus oli kaukaa viisas ja pakeni Maria Magdaleenan kanssa jonnekin, en muista minne. (Pariisiin he eivät voineet paeta, koska Pariisia ei vielä ollut olemassa.) Siellä jossakin Jeesus ja Maria Magdaleena sitten saivat, kuinkas muuten, lapsen, josta jotkut Euroopan monarkit, en nyt muista ketkä, polveutuvat.
Me kaikki tiedämme, että valkoihoiset amerikkalaiset ovat alun perin eurooppalaisia. Tiedämme myös, että sellainen esoteerinen tieto, joka on tullut minun korviini, on voinut yhtä hyvin tulla myös nuoren George W. Bushin korviin. Hän on saattanut tehdä hieman sukututkimusta aina parin tuhannen vuoden taakse ja tehdä omia johtopäätöksiään. Katselkaapa vain hänen elkeitään! Eikö näytäkin siltä, että hänellä on alkuperästään jotain erinomaista esoteerista tietoa?
![[Olen saanut käsiini Raamatun alkuperäisen laitoksen!]](erkki14_1.gif)
![[Siinä paljastetaan, mitä toinen ryöväreistä todella sanoi Jeesukselle ristillä...]](erkki14_2.gif)
![[...painaako ristiselkää?!] [Isä anna an... täh?!?]](erkki14_3.gif)
Sananeliön vastausaika on päättynyt. Tarkista oikea vastaus.