Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Ikävä kuulla, että Esko Mäkelä (5.2.) oli kokenut vapaa-ajattelijayhdistyksensä ilmapiirin ahdistavaksi ja yksisilmäiseksi. Vapaa-ajattelijain liittoon kuuluvat yhdistykset muodostuvat erilaisiksi jäsenistönsä mukaan. Yhdistys ei useinkaan ole monisatapäinen järjestö; sen perustaminen edellyttää vain kolmea henkilöä. Nähdäkseni pienen yhdistyksen ongelmana voi olla sellainen voimakastahtoinen jäsen, joka pyrkii muokkaamaan siitä oman makunsa mukaisen.
Järjestö pyrkii levittämään tieteelliseen ajatteluun perustuvaa maailmankatsomusta sekä ajamaan uskonnottomien etua, joten sen on otettava kantaa. Agnostismin kantaaottamattomuus ei oikein sovellu toimintaohjeeksi. Katsoisin silti agnostikonkin voivan osallistua niihin toimiin, jotka hän kokee itselleen soveltuvan: Valtion ja kirkon erottaminen voisi olla tällainen osa-alue. Niin kuin järjestötoiminnassa aina, joistakin kysymyksistä ollaan yhtä mieltä ja joistakin ei.
Kuten Mäkelä itsekin totesi, määritelmällisesti hän on ateisti, sillä jumalauskon puuttuminen määritellään ateismiksi. Ateismi ei ole "ismi" siinä mielessä, että sitä täytyisi erityisesti harjoittaa ollakseen "isti". Näin ateismi sinällään ei myöskään edellytä vapaa-ajattelijuutta. Edelleen, jos tarkastellaan ateisteja heidän katsomuksellisiin järjestöihin kuulumisensa perusteella, havaitaan jotain epäloogista: Suurin ryhmittymä löytyy evankelis-luterilaisesta kirkosta.
Esko Mäkelän suvaitsevaista suhtautumista muihin maailmankatsomuksiin arvostan korkealle. Pelkkä suvaitsevaisuus ei kuitenkaan riitä vapaa-ajattelijoille, koska sillä ei poisteta epätasa-arvoa. Uskonnottomien asemaa kohentaneista uudistuksista liitto on saanut aikaan mm. koulujen elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisen 1980-luvulla, mitä uskoisin Mäkelänkin arvostavan.
Tomi S. Mäkinen
Julkaistu Hämeen Sanomissa 23.2.2002