Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä

Turhaa palata menneeseen

Aikoinaan tehtiin järkevä päätös muuttaa yksi pienen uskonnollisen ryhmittymän kirkko kaikkien kansalaisten kirjastotaloksi ja sittemmin opiskelutilaksi. Nyt kuitenkin tutkitaan mahdollisuutta palata menneisyyteen. Asialla taitavat olla samat tahot, jotka haluavat pitää Turuntien epäkäytännöllisenä kivikatuna.

Nyt siis purettaisiin kaunis historiallinen kirjastotalo, jotta voitaisiin paikalle rakentaa vielä vanhempaa historiaa edustava ortodoksikirkko. Jos myöhemmin historiantutkimuksessa havaittaisiin paikalla olleen kivikautinen uhrilehto, olisi varmaan paikallaan repiä vuorostaan kirkko maan tasalle?

Sikäli kuin ekumeniaa ymmärrän, ovat läntinen ja itäinen kristikunta todenneet palvovansa samaa jumalaa. Siksi tuntuu hieman erikoiselta, että molemmilla olisi oltava oma temppelinsä - ja vieläpä kaupungin parhailla keskustatonteilla. Palvontamenoja järjestetään kerran viikossa tunnin-parin ajan muutamalle aktiivijäsenelle ja muuna aikana temppeli seisoo kokonaan tyhjillään.

Ortodoksiseurakunta ei toki voi käyttää luterilaisten kirkkoa, eikä vapaakirkkokaan sovellu mitenkään ortodoksisen jumalan palvontaan ? on oltava oma kirkko, puhtaana vääräuskoisista. Mutta koska pikkuisella seurakunnalla ei ole riittävästi rahaa, on pyydettävä vääräuskoisten apua valtion tai EU:n kautta. Itse asiassa sillä ei ole varaa edes ylläpitää kirkkoa, joten palanen kirkosta vuokrattaisiin maalliseen käyttöön.

Kautta vuosisatojen kirkot ovat vieneet ihmisiltä maata ja mammonaa. Vanhoista tavoista on ymmärrettävästi vaikea päästä eroon. Sitä on vaikeampi uskoa, että kaupunki asiaa ihan oikeasti tutkii.

Tomi S. Mäkinen
ateisti

Jk. Mitä jos tutkittaisiin sitä, että Verkatehtaalle suunniteltu konserttisali sijoitettaisiin tähän rakennukseen? Rakennus tulisi meidän kaikkien käyttöön ja Kaivokadun parkkipaikat ratkaisisivat pysäköintiongelmatkin.

Julkaistu muokattuna Hämeen Sanomissa 27.9.2002