Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous otti kannakseen äänestysikärajan laskemisen 16 vuoteen seurakunnallisissa vaaleissa. Kun nuoren täysi rikosoikeudellinen vastuukin alkaa 15 ikävuoden täytyttyä, ei muutos ole huonosti perusteltu.
Nuorella on myös täysi päätösvalta ansaitsemiinsa työtuloihin. Tai ainakin melkein. Nuorella ei nimittäin ole oikeutta päättää itsenäisesti kuulumisestaan uskontokuntaan, vaan se annetaan vasta 18-vuotiaana. Lähes kaikissa tapauksissa nuori on kuitenkin liitetty seurakuntaan sylivauva-ikäisenä eikä liittynyt oman vakaumuksen johdosta.
Koska kirkosta eroaminen ilman huoltajien suostumusta mahdollistuu vasta täysi-ikäisenä, on seurakuntaan liitetyn nuoren maksettava ansaitsemistaan rahoista kirkollisveroa.
Kaikki "seurakuntanuoret" eivät kasva uskonnollisiksi, vaan osan katsomukseksi muotoutuu uskonnoton. Ongelmaksi nousee se, että kovin usein uskonnottomien nuorten kirkkoon kuuluvat huoltajat eivät anna lupaa kirkosta eroamiseen. Tällöin nuori joutuu maksamaan työtuloistaan veroa katsomukselliselle yhteisölle, johon hän ei haluaisi edes kuulua.
Tällainen nuori pakotetaan myös osallistumaan lukiossa "oman" uskonnon opetukseen, vaikka hänellä ei uskontoa olekaan. Täysi-ikäisyyden saavutettuaan (ja kirkosta erottuaan) hän ei ehdi suorittaa elämänkatsomustiedon (et) opintoja ennen yo-kirjoituksia, joten hänen on joko kirjoitettava ylioppilaaksi ilman käytännön oikeutta et-aineen kirjoittamiseen tai roikuttava lukiossa pidempään.
Mielestäni nykytilanteessa nämä nuoret eivät kasva yhteiskuntamme kansalaisiksi oikeudenmukaisesti kohdeltuina. Monen nuoren huoltaja ilmeisesti elättelee toiveita, että uskonnoton nuori muuttuu kristityksi 15-18 -ikävuosien välisenä aikana, vaikka koko 0-15 -ikävuosien aikana annettu uskonnollinen kasvatus ei ole tätä tehnyt.
Sikäli kuin kirkolliskokouksen kanta siirtyy lainsäädäntöön, tulisi näille uskonnottomille nuorille myös äänioikeus kirkkoherra- ja seurakuntavaaleihin. Onko kirkon kannalta edes mielekästä, että yhdellekään ateistille annetaan valtaa vaikuttaa seurakunnan toimintaan sisältä päin?
Katsonkin että täysi oikeus itse päättää uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisesta tulisi antaa 15-vuotiaille, kun tämänikäiset katsotaan jo niin monilla muilla tavoilla teoistaan vastuullisiksi ja itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviksi.
Tomi S. Mäkinen, vapaa-ajattelija
Julkaistu Hämeen Sanomissa 15.11.2006