Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä

Kirkosta eronneita esitettyä enemmän

Päivän tekstarit -palstalla (AL 5.1.) nimimerkki V.R. huomautti, että lehtien olisi tullut uutisoida myös kirkkoon liittymisen kasvusta. Olen tästä samaa mieltä.

Toisaalta julkisuudessa esitetty luku kirkosta eronneista ei pidä paikkaansa. Kirkon tutkimuskeskus kertoi 2.1. eronneita olevan 33823. Jo seuraavana päivänä kirkollisen Kotimaa-lehden verkkosivulla kerrottiin eronneita olevan ainakin 500 enemmän.

Todellisuudessa eroluku kasvaa tästäkin. Kirkon esittämä luku sisälsi 29.12.2006 mennessä kirjatut erot. Moni erosi vasta vuoden viimeisinä päivinä, ja tuskin kaikki maistraatit ehtivät kirjata eroilmoitusten tulvaa muutenkaan välittömästi. Lisäksi pari maistraattia pyytää vielä paperilla vahvistuksen ennen eron rekisteröintiä.

Tämä tarkoittaa, että eroaminen kasvoi vuonna 2006 jonkin verran enemmän kuin liittyminen.

Myönnettävä on, että myös vapaa-ajattelijoiden ennuste meni pieleen. Eroakirkosta.fi -sivuston suosion perusteella arvioimme eroajien määräksi jopa 40000. Sivuston osuus kaikista eroista oli kuitenkin selvästi odotettua suurempi, ja ennuste oli siksi liian suuri.

Jori Mäntysalo

Ei julkaistu Aamulehdessä