Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä

Kirkosta eroaminen jatkuu

Helsingin sanomissa 28.3. piispa Mikko Heikka kertoi, että kirkosta eroaminen on tasaantunut lähes uutta uskonnonvapauslakia edeltävälle tasolle. Absoluuttisina lukuina näin onkin. Mutta vuoden alku on aina hiljaisempaa aikaa, ja Etelä-Suomen Sanomissa 7.3. julkaistun jutun mukaan ainakin Helsingin, Porin ja Lahden seurakunnista erottiin tammi- ja helmikuussa yli kaksi kertaa enemmän kuin vuoden 2003 vastaavana aikana. Eroamisaalto siis jatkuu.

Viimeksi eroaminen on olennaisesti helpottunut 1969, kun saattoi erota silloisessa henkikirjoittajan toimistossa eikä pelkästään kirkkoherranvirastossa. Eroaminen yli kaksinkertaistui heti, ja myös jäi tälle korkeammalle tasolle - tähän päivään mennessä se ei ole laskenut alle 12000 tasolle, kun vuonna 1968 luku oli noin 7500.

Lisäksi kirjoituksessa väitettiin, että netissä täytettävään eroilmoitukseen pitää lisätä itse vain postimerkki. Ainakaan www.eroakirkosta.fi -sivustolla näin ei ole, vaan postimaksu on valmiiksi maksettu.

Jori Mäntysalo

Julkaistu Helsingin sanomissa 4.4.2004.