Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
1. Pienellä paikkakunnalla voi olla vain yksi kristillinen seurakunta -- pienimmästäkin esson baarista löytyy oluita vähintään viittä, ja lähimmän Alkon kautta lähes kahta sataa lajia.
2. Eri olutlaatujen kannattajat eivät tapa toisiaan.
3. Jos joku olut ei miellytä, voi vaihtaa toiseen laatuun ilman että sukulaiset ja kaveripiiri hylkää ja joutuu entisen yhteisön ulkopuolelle.
4. Kumman teltassa viihtyy paremmin: Koffin vai Jehovan todistajien?
5. Oluenjuojat toki pitävät siiderinlitkijöitä hintahtavina pervertikkoina, mutta yleisesti ottaen muiden juomien juojia ei yritetä polttaa roviolla.
6. Oluenjuojat eivät tule tarjoamaan ilmaisia pullojaan sunnuntaiaamuna ovelta ovelle; tai vaikka tulisivat, niin mikäs sen parempaa!
7. Oluen juominen kristillisissä piireissä on paheksuttavaa, mutta silti hyvin yleistä. Kristinuskon harjoittaminen olutta juodessa on toki myös paheksuttavaa, mutta onneksi se ei tulisi kenellekään mieleenkään.
8. Nuorten saamiseksi kiinnostuneiksi oluesta ei tarvita epätoivoisia kampanjoita.
9. Pullonavaajissa on miljoonia eri muotoja, värejä ja malleja ja kuka tahansa löytää tyyliinsä sopivan; rististä löytää parhaimmillaankin pari-kolme variaatiota.
10. Uusien olutlaatujen kokeileminen on paitsi hyväksyttyä, myös suositeltavaa.
11. Baareissa tapaa mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä. Kirkoissa tapaa yleensä olla aika vitun tylsää.
12. Lestadiolaistapaamisissa kyräillään koko ilta. Normaalin baari-illan yhteydessä tämä vaihe tapahtuu vasta seuraavana aamuna.
13. Voit kehua oluen erinomaisuutta kavereillesi ja suositella heitä maistamaan ilman että he alkavat etsiä katseellaan uloskäyntiä ja pyyhkivät numerosi kännykästään.
14. Oluenjuontia pidetään yleisesti hyväksyttynä ja normaalina tapana olla sosiaalinen.
15. Kristinusko perustuu käytännössä yhteen legendaan. Olutkoriin Legendoja mahtuu jopa 24!
16. Oluessa pahinta: muutaman tunnin krapula. Kristinuskossa pahinta:iäinen kidutus Helvetin tulessa.
17. Kristinuskossa tuomitaan nautintohakuinen juominen. Nautintohakuisessa juomisessa ei olla yhtä rajoittuneita.
18. Jos viime aikoina on jäänyt pari olutta juomatta, ei kenenkään tarvitse kärsiä.
19. Kristitty maksaa elämänsä aikana keskimäärin 20 000 euroa kirkollisveroa. Tällä hän saa hautapaikkamaksuissaan alennusta kunhan on ensin kuollut. Samalla rahalla saisi jo eläessään olutta 16 000 pulloa (joiden palautuspulloillakin saisi uudet pari tuhatta pulloa).
20. Oluenjuojalle jo yhdestä puolen litran Karhusta riittää iloa puoleksi tunniksi; kristityille monisatakiloinen leijonakaan ei riittänyt kuin minuuteiksi.
21. Oluenjuojaksi paljastumisessa ei ole mitään noloa.
22. Mitä pidempään illalla baarissa viihtyy, sitä kauniimmalta naiset ympärillä alkavat näyttää. Näin ei ole tilanne herätyskokouksissa...
23. Olutta voi juoda joka päivä -- kirkossa tavataan käydä tiheimmilläänkin vain kerran viikossa.
24. Oluella on vaiherikkaan historian lisäksi lupaava tulevaisuus.
kiertokirje internetissä
13.4.2004