Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Perustuslain mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan uskonnonharjoitukseen vakaumuksensa vastaisesti. Tämä negatiivinen uskonnonvapaus on tärkeä asia, ja Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kannanotto seurakuntalehtien osoitteettomasta jakelusta on omiaan rapauttamaan sitä. Perusoikeuden uskottavuus häviää, jos sen tulkintaa venytetään mielivaltaisesti.
Oikeusasiamies voi ottaa kantaa julkisen vallan - valtio, kunnat ja valtionkirkot sekä niiden alaiset elimet - toimintaan. Yksityisiin toimijoihin oikeusasiamiehen valta ei ulotu. Niinpä kaikille muille uskonnoille ja katsomuksille jäisi oikeus jakaa lehtiään osoitteettomana, myös vastoin "Ei mainoksia" -toivetta.
Vartiotorni tai vaikka Pakanasanomat eivät ole kaupallisia, joten kuluttajansuojalaki ei niitä koske. Osoitteettomassa jakelussa ei tarvita osoiterekisteriä, joten henkilötietolakikaan ei rajoita jakelua. Jakelu jopa mainoskieltotalouksiin ei siis olisi lainvastaista, vaikka toki hyvien tapojen vastaista.
Vuonna 1999 oikeusasiamies teki ratkaisun, jonka mukaan Jehovan todistajien ovelta ovelle -saarnaamisella on perustuslain suoja. Tämä ja nyt tehty ratkaisu eivät ole linjassa keskenään. Uskonnonvapauteen kuuluu vapaus saarnata ja jakaa lehtiä, ja vapaus olla kuuntelematta ja viedä lehdet paperinkeräykseen.
Jori Mäntysalo
Pääsihteeri, Vapaa-ajattelijain liitto ry
Julkaistu Aamulehdessä 13.6.2006