Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Teologi Soili K. Haverinen kirjoitti erinomaisesti (HäSa 3.8.) kirkon naispappeuskiistasta. Koska ev. lut. kirkko on aatteellinen yhteisö, sen tulee saada olla aatteensa mukainen, juuri niin vapaa- tai ahdasmielinen kuin se oppiaan tulkitsee. Valtion ei tule puuttua kirkkojen sisäisiin asioihin, sillä perustuslain pykälän mukaisesti kansalaisilla on katsomusvapaus ja tietenkin myös heidän ylläpitämillään katsomuksellisilla yhteisöillä.
Miksi minä ateistina kirjoitan asiasta? Naispappeuskysymys ei periaatteessa minulle kuuluisi, koska en ole kirkon jäsen. Käytännössä kuitenkin nykyinen valtiokirkkojärjestelmä sotkee kirkolliset asiat koko yhteiskunnan asioiksi. Niinpä meillä on mm. kulttuuriministeri, joka virkatyönään puuttuu ev. lut. kirkon sisäisiin oppiriitoihin. Ministerin vihjaus pienentää kirkon määrärahoja (jos kirkkoherroiksi valitaan naispappeuden vastustajia) loukkaa uskonnonvapautta; määrärahat on poistettava kirkon päätöksestä riippumatta.
Islamilaisillakin on oikeus evätä naisten pääsy mullaheiksi. Vastaava oikeus on myös juutalaisilla, hinduilla jne. Miksi kristittyjen pitäisi olla poikkeus? Naisen pääsy ev. lut. papiksi on täysin ev. lut. kirkon määrättävissä, alistukoon kristitty siihen tai erotkoon kirkosta. Kristityt saavat myös vapaasti perustaa uuden kirkon, jos nykyinen ei miellytä - Näinhän on historian kuluessa usein tehtykin.
Ongelmana on se, että kirkkoherra on määritelty julkiseksi viraksi, joten sille asetetaan erityiset tasa-arvovaatimukset. Kirkkoa pidetään virheellisesti julkisyhteisönä. Esillä ollut mm. hääpareja, jotka ovat ihmetelleet, miksi pappi ei salli tehtävän muutoksia vihkikaavaan. Kirkko ei ole mikään valtion hengellinen ulottuvuus, vaan se on kristittyjen oma yhteisö. Viranomaiset ovat meitä kaikkia varten, mutta kirkkoherrat/piispat eivät.
Periaatteessahan kirkkoon kuuluva, teologisen koulutuksen saanut ateistikin olisi voinut hakea kirkkoherraksi, ja hakemusta olisi pitänyt käsitellä tasapuolisesti uskovien kanssa, niin järjettömältä kuin se kuulostaakin. Kirkolliset virat on lakkautettava; kirkko solmikoon normaalit työsuhteet työntekijöihinsä.
Tomi S. Mäkinen
Julkaistu Hämeen Sanomissa 9.8.2002