Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Ylöjärven Uutiset otsikoi 24. 4 2002 etusivullaan "PÄIVÄHOIDON USKONTOKASVATUS ANTAA ARVOPOHJAN LAPSELLE". Ylöjärven seurakunnan lapsityönohjaaja Ulla Rapio sanoo päivähoidon ammattilaisilla menevän sormen suuhun lapsen kysyessä kuolemasta ja JUMALASTA.
Päivähoitolain mukaan päivähoidossa on annettava uskontokasvatusta kuitenkin kunnioittaen lapsen vanhempien vakaumusta. Jo perustuslakikin takaa kansalaisille oikeuden olla osallistumatta vakaumuksensa vastaiseen uskonnonharjoitukseen. Rapio kuitenkin painostaa uskontokasvatuksen ulottamista kaikkiin lapsiin. Hänen väittämänsä mukaan lapset jäävät arvotyhjiöön ilman uskontokasvatusta. Tämän mukaan uskonnottomilla ihmisillä ei olisi minkäänlaisia arvoja.
Arvokasvatuksen ei millään tavoin tarvitse perustua uskonnollisiin väittämiin. Päinvastoin usein uskolla pelotellaan: Ellet tottele, Jumala rankaisee, Jumalan silmä näkee ja niin edelleen. Hyviä tapoja ja sosiaalista käyttäytymistä voidaan paljon paremmin perustella ihmisten keskinäisen kanssakäymisen mukavuudella.
Rapion mukaan uskontokasvatus auttaa lasta tuntemaan ja kunnioittamaan mm. erilaisuutta. Tämänhetkinen maailmantilanne ei millään tavoin tue tällaista väittämää.
Rapio on tutkimuksessaan saanut selville päivähoidon ammattilaisten toivovan koulutusta uskontokasvatukseen. Viime vuonna Tampereen Vapaa-ajattelijat yritti tehdä tutkimusta uskonnonvapauden toteuttamisesta päivähoidossa. Tutkimukselle ei jostakin syystä myönnetty lupaa.
Uskontokasvatuksen rinnastaminen liikunnan ja taidekasvatuksen tarpeellisuuteen on jo huiputuksen huippu. Esimerkiksi uimataito voi pelastaa ihmisen, rukoilemisen ei ole todistettu näin toimineen. Uskontokasvatuksen antamisen voi aivan hyvin jättää siihen erikoistuneille organisaatioille, kirkkojen pyhäkouluille ja muille vastaaville.
Riitta Halonen
Julkaistu Ylöjärven Uutisissa 8.5.2002