Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Aamulehden toisessa pääkirjoituksessa 29.7. "Kirkko löytää uuspakanuutta kaatuneiden kivien takaa" käsiteltiin Etelä-Pohjanmaalla sattuneita törkeitä hautarauhan rikkomuksia ja hautakivien kaatamisia.
Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että haudat ovat pyhiä paikkoja ja niiden häpäisemiset älyttömiä tekoja ja samalla tietysti myös rangaistavia rikoksia. Sitä vain en käsitä, miksi kirjoituksessa ja oikein sen otsikossa väitetään hautakivien kaatamisen takaa löytyvän uuspakanuuden ja että uuspakanuus on syvä ongelma.
Mitä tarkoitetaan uuspakanuudella? Jos sillä tarkoitetaan niin kuin minä ymmärrän, että kun luterilaiseen kristinuskoon - tai mihin muuhun uskontoon vaan - kasvatettu henkilö uskonasioita pohdittuaan päätyy tulokseen, että uskonnot ovat vain tarinoita, toiveajatteluja ja hän eroaa kirkosta, häntä voidaan kutsua uuspakanaksi. Mutta mitä pahaa siinä on? Ei uuspakana eikä varmasti pelkkä pakanakaan pakanuutensa (uskonnottomuutensa) takia mene hautakiviä kaatamaan eikä hautarauhaa rikkomaan. Kyllä pakanalliset esi-isämme kunnioittivat hautapaikkoja jo paljon ennen kuin ruotsalaiset väkivalloin katolisen kristinuskon tänne Suomeen toivat.
Oikeastaan hautausmaiden hoidon ja kuoleman kunnioittamisen tulisi olla uskonnottomille tärkeämpi asia kuin kristityille, koska he uskaltavat tunnustaa ihmisen elämän päättyvän aina kuolemaan ilman ylösnousemistoivoa.
Kirjoituksen väite, että kahdeksan kymmenestä suomalaisesta uskoo ylösnousemukseen ei kyllä pidä paikkaansa. Mihinkään uskontokuntaan kuulumattomia on Suomessa jo noin viisitoista prosenttia eli yli 700 000 ja tehtyjen tutkimusten mukaan kuoleman jälkeiseen elämään uskovien määrä koko väestössä on alle viidenkymmenen prosentin.
Hautausmaailkivaltaan syyllistyneitä saatananpalvojia ei myöskään tule sotkea uskonnottomiin. Heillä ei ole mitään yhteistä. Saatana on kristinuskon luomus. Siksi saatananpalvontaa voi paremminkin pitää kristinuskon yhtenä lahkona, yhtenä oppisuuntana.
Teuvo Kantola
valtiot. maist., uuspakana
Julkaistu Aamulehdessä 29.7.1999