Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Hämeen Sanomien 18.3.2005 uutisena julkaisema Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan lehdistötiedote noudatti hyvää pohjoiskorealaista tiedotustapaa. Näitä "uutisia" julkaisemalla nakerretaan luottamusta sanomalehtiin oikeansuuntaisen tiedon levittäjinä.
"Uutinen" tiedottaa otsikossaan jumalanpalveluksissa käyvien määrän lisääntyneen vuonna 2004, mutta itse tekstistä ei ilmene määriä, vaan pelkästään viiden prosentin kasvu tähän tiedetysti marginaaliseen ilmiöön. Pienimmillään tämä tarkoittaisi sitä, että toissavuoden 20 osallistujan joukko on kasvanut 21:een.
Seurakunnan jäsenistönkin kerrotaan lisääntyneen; "49 uutta jäsentä nosti kokonaismäärän 40 080:aan." Hämmästyttävää olisikin, jos kasvua ei olisi tapahtunut, kun Hämeenlinnan väkiluku kasvoi kolmisensataa henkeä. Kirkosta eronneiden noin viisinkertainen määrä liittyneisiin verrattuna ei saanut osakseen mitään mainintaa.
Pohjoiskorealaisittain, positiivisia asioita korostetaan ja negatiiviset seikat jätetään mainitsematta. Suoranaisia valheita kaiketi vältetään. Puolitotuuksien levittäminen ei ole erityisesti hämeenlinnalainen eikä suomalainen ilmiö, vaan toistuu ympäri maailmaa.
Mikään järjestö tai yhdistys tuskin vapaaehtoisesti esittää toiminnastaan epäsuotuisia näkökulmia. Olisikin tarpeen, että lehdet eivät vain konemaisesti julkaisisi lehdistötiedotteita, vaan tarkkailisivat myös niiden välittämän todellisuuskuvan oikeellisuutta.
Sanomalehdistö on yksi tärkeä ihmisten maailmankuvaa muokkaava tiedotusväline. Uskonnollisuuden voisi luulla kovastikin yleistyneen, jos luottaisi näihin uutisina esitettyihin lehdistötiedotteisiin.
Suomalaisiin päivälehtiin luottavan lukijan voi yllättää tieto, että Suomen ev. lut. kirkkoon liittyneiden määrä on ylittänyt eronneiden määrän viimeksi 1960-luvulla. Tänä vuonna tulee "eroamisenemmyyttä" 40 vuotta täyteen.
Tomi S. Mäkinen
Julkaistu Hämeen Sanomissa 24.3.2005.