Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä

Vain vala on palvelusta?

Raimo Lilja (ja Eriika Ahopelto, kuvat) otsikoi (Al 25.8.) juttunsa näin: "Vala nostaa yhteenkuuluvuutta".

Sitä se tiettävästi tekee ja siksi sitä yhä edelleen vannotetaan palvelukseen tulevilla ikäluokilla, vaikka kyseisen valajutun mukaan pääesikunnan pääjuristi Kaarina Buure-Hägglund sanoo, että "sotilasvalaa ei ole tarkoitettu oikeudelliselta kannalta otettavaksi. Rangaistuksia sen rikkomiseksi ei ole säädetty."

Yhteiskunta maallistuu, eikä sana "jumala" puhuttele enää ihmisiä, ei etenkään varusmiespalvelukseen menevää nuorisoa. Yhä useampi kieltäytyy sotilasvalan vannomisesta ja antaa juhlallisen vakuutuksen, mikä on sama asia, mutta ilman jumalan kautta vannomista.

Juhlallinen vakuutus on sotilastoimissa mielletty aiemmin saman arvoiseksi kuin vala, sen velvoittavuuttakin on pidetty samantasoisena. Kuitenkin on aina, poikkeuksetta, järjestetty sotilasvalan vannominen näyttäväksi kenttäoperaatioksi, ja juhlallisen vakuutuksen antavat on viety jonnekin koulujen voimistelusalien pimentoihin antamaan vakuutuksensa, jota näin ei kai ole pidetty minkään arvoisena? Onpa sotilasvalan sijaan juhlallisen vakuutuksen antavia pantu siivoamaan muiden valan ajaksi kasarmia, kun "ei teillä ole oikeutta lintsata sillä aikaa, kun muut ovat palveluksessa."

Vain vala on palvelusta. Niinkö? Buure-Hägglundin tulkinta antaa toivoa, että muutos olisi tulossa.

Jorma Metsäranta

Julkaistu Aamulehdessä 26.8.2001