Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Viime aikoina on päivittäin puhuttu siitä, kuinka kirkosta erotaan yhä kasvavin joukoin. Eräänä syynä on mainittu mm. uudet uskonnon- ja hautaustoimilait.
Näiden vaikutus on pieni. Todellinen syy mainittiin AL:ssa 11.1.-04 peräti pääkirjoituksesssa. Sen mukaan uusi piispa Mikko Heikka oli sanonut syyskuussa, että "kirkon perustehtävä on tuoda Jumala etsiville ihmisille."
Siinäpä se. Ensimmäiseksi: jos ja kun ei jumalaa edes ole olemassa, kuinka kirkko voi tuoda sellaista ihmisille mitä ei ole. Toiseksi: Jos jumala sattuisi olemaan, eikö juuri hänen olisi tultava ihmisille, onhan hän kaikkivaltias, ilmeisesti pystyy liikkumaan yli valon nopeudella, on yhtä aikaa kaikkialla eikä hiuskaan putoa päästäämme hänen tietämättään. Ja kolmanneksi: jos haluaisin tuoda tämän jumalan luokseni, tapahtuisi se paljon halvemmalla kuin maksamalla kirkollisveroa. Vain kädet ristiin ja amen. Sillä siisti.
Aikanaan oli jumalien ja jumalan keksiminen ihmiskunnan suurimpia keksintöjä. Tapahtui paljon sellaista jota ei emmärretty ja jolle ei voitu mitään. Joku oivalsi: siellä on tapahtumien takana henkiä, jumala, se aiheutaa sauraudet, kadot, maanjäristykset, kuoleman. Sitä taytyy palvella ja sille antaa lahjoja, jotta se leppyisi ja pelastaisi.
Tälle ilmiölle on toinen nimi: taikausko. Sen hieman sivistyneempää muotoa edustavat uskonnot ja kirkot. - Nyt ajat ovat muuttuneet. Ihmiset ajattelejat omilla aivoillaan eivätkä tarvitse muinaistaruja elämänsä järjestämiseen.
Suomessa kiistellään mitättömästä aiheesta, tuliko kristinukso idästä vai lännessä. Tulihan se enemmän tai vähemmän kuolemaa kylväen. Samaan aikaan mailmaa vaivaa tuska ja hätä, sille eivät uskonnot mahda mitään, pikemmin kiihdyttävät oppiriidoillaan. Kirkkojen lähtölaskenta on alkanut. Ihminen itse pelastaa tai tuhoaa maailman. "Ulkopuolisista" ei apua tipu.
Tietysti kirkosta eronnut
Julkaistu Aamulehdessä 16.1.2004.