Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä

Taas yhteisöverosta

Pertti Tolppanen kyselee (Al 30.1.) yhteisöveroa koskettelevassa kirjoituksessaan, että mitä pahaa tai kielteistä me yhteisöveron kriitikot näemme valtakirkkomme opetuksessa tai muussa toiminnassa.

Kirkko saa opettaa niin kuin se oppinsa haluaa opettaa, mutta sen täytyy toimintansa rahoittaa itse, siis jäsentensä rahoituksella.

Yhteisöverolla on kirkon jäsenmaksu pidetty keinotekoisesti alhaalla, ja sen toimintaa ovat joutuneet rahoittamaan myös toisinajattelijat, jotka ehkä olisivat rahansa panneet muuhun kuin kristinopin levittämiseen. Jollekulle olisi saattanut pälkähtää päähän puhua vaikkapa profeetta Muhammedista.

Miksi se on niin vaikeata vastata omilla rahoillaan kustannuksista, joiden tarkoitus kirkonkin kohdalla on vain levittää omaa ideologiaansa?

Vanhaa katolista tapaa noudattaen evankelisluterilainen kirkko viettää tänä vuonna riemuvuotta. Ajatus vuodesta, jolloin velalliset saavat velkansa anteeksi, tulee raamatusta, ja Suomen ev.lut.kirkon tiedonannossa puhutaan toivon antamisesta tämän ajan ihmisille, hyvästä sanomasta köyhille, murtuneen mielen parantamisesta ja vangittujen vapauttamisesta. Ehkä riemuvuosi-idea merkitsee myös vapautusta yhteisöverosta?

Jorma Metsäranta

Julkaistu Aamulehdessä 1.2.2000