Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan, teol. tri Kimmo Kääriäisen Torstaivieras -kolumni Eroamisaallot tulevat ja menevät oli asiallinen. Siinä hän eritteli hyvin kirkosta eroamisen määriä ja syitä siitä lähtien, kun se vuoden 1923 uskonnonvapauslain ansiosta tuli mahdolliseksi aina viime vuoteen asti, jolloin elokuun alussa astui voimaan uusi uskonnonvapauslaki.
Kääriäisen mielestä viime vuoden kirkosta eronneiden suuri määrä, noin 27 000, selittyy uudella uskonnonvapauslailla ja siihen liittyvällä hautaustoimilailla.
Minun mielestäni selvästi tärkein syy vuoden loppupuolella suuresti lisääntyneisiin kirkosta eroamisiin on se, että sen voi tehdä vaivattomasti kirjeellä uuden uskonnonvapauslain ansiosta. Sen sijaan pidän mitättömänä kirkosta eroamisen syynä uutta hautaustoimilakia, jonka perusteella kirkkoon kuulumattomilta ei peritä korkeampia hautausmaksuja kuin seurakuntalaisilta.
Vuonna 2001 kirkolliskokous antoi tätä lakia pohjustaneeseen komiteamietintöön lausunnon. Tässä lausunnossa ei puututtu tasamaksuperiaatteeseen. Ainoa asiaa koskeva lause oli: "Kirkolliskokous edellyttää, että valtio osallistuu riittävällä tavalla hautausmaiden ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin".
Monet uskovaiset ja jopa jotkut papit ovat syvästi närkästyneitä tästä tasamaksuperiaatteesta. Sitä vastustavien pitäisi kuitenkin muistaa, että valtio maksaa kirkolle yhteisöveroa paljon enemmän, mitä hautaustoimen hoitaminen sille maksaa.
Muistelen, että kirkon saama yhteisövero on vuodessa yli 130 miljoonaa euroa. Hautaustoimikulut ovat perittyjen hautamaksujen jälkeen miinuksella vain noin 50 miljoonaan euroa. Valtio siis lahjoittaa seurakunnille yhteisöveroista ison summan ylimääräistä rahaa. Luulisi tämän riittävän korvaukseksi kirkkoon kuulumattomien hautapaikoista.
Itse asiassa kirkolla käytännössä oleva hautausmonopoliasema pitäisi purkaa ja siirtää hautaaminen yhteiskunnan (kuntien) tehtäväksi. Kun meillä yhteiskunta huolehtii äitiysneuvoloista ja lasten synnyttämisistä sairaaloissa, pitäisi sen huolehtia myös ihmisten hautaamisista. Kun useimmissa Euroopan maissa hautaaminen kuuluu kuntien velvollisuuksiin, niin miksi ei myös meillä?
Meidän ateistien ja muiden uskonnottomien päätavoite on saada valtio ja kirkko eroon toisistaan. Suomessa ev.lut. ja ortodoksinen kirkko on nostettu erikoisasemaan muihin uskontoihin ja elämänkatsomuksiin nähden. Se ei mielestämme ole oikein demokraattisessa maassa. Tämä tavoite ei sinänsä ole kirkonvastaisuutta, vaan vaatimus valtiota kohtaan oikeudenmukaisen kohtelun saamiseksi kaikille maailmankatsomuksille.
Teuvo Kantola
Julkaistu Aamulehdessä 15.3.2004.