Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä

Tietoliikenteen häirintä ja jumalanpilkka

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on määrännyt syytteen nostettavaksi jutussa, jossa häirikkö on lähettänyt keskustelupalstalle sisällöttömiä viestejä. Tämä on oikein hyvä päätös.

Tietoliikennettä voidaan häiritä kahdella tavalla: teknisesti ja viestinnällisesti. Teknisesti esimerkiksi levytilan voi kuluttaa loppuun lähettämällä suuria kuvia sisältäviä viestejä. Paljon yleisempää on viestinnällinen häirintä, jossa jotakin keskustelupalstaa terrorisoidaan lähettämällä esimerkiksi toistuvasti samaa viestiä satoja tai tuhansia kertoja. Myös viimeksimainitun tulee olla rangaistavaa, sillä oikea viestintä häiriintyy siinä yhtä lailla, vaikka puhtaan teknisesti mitään ongelmia ei olekaan.

Ikävä kyllä syyte nostetaan samalla myös jumalanpilkasta. Kyseisessä tapauksessa häirikkö on todellakin lähettänyt myös uskontojen pyhiä asioita pilkkaavia viestejä. Onko niin, että häiriköinnistä saa syytteen vain jos samalla syyllistyy toiseenkin rikokseen? Vieläpä tässä tapauksessa muu rikos on jumalanpilkka, jonka ei pitäisi olla rangaistavaa lainkaan. Ei jumalauskolla pidä olla muita aatteita suurempaa suojaa.

Olisi harkittava, tuleeko rangaistavaksi säätää myös jatkuva ja tahallinen häiriköinti, joka jatkuu keskustelupalstan ylläpidon huomautusten jälkeen. Ihmisillä pitäisi olla oikeus keskustella, ja jos esimerkiksi keskustelupalstan aiheena on ruotsinopetuksen didaktiikka, ei pakkoruotsin vastustajan viesti silloin ole kuin häirintää. Pahimmat häiriköt kirjoittavat omaa sanomaansa useiden eri yhteyksien kautta ja pyrkivät aktiivisesti kiertämään teknisiä esteitä joilla häiriköt suljetaan pois keskustelupalstalta.

Jori Mäntysalo

Julkaistu Aamulehdessä