Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Pieni uutinen Aamulehdessä 1.9. kertoi, että luterilaisen kirkon on pakko hyväksyä homoseksuaali papiksi. Päätöksen on tehnyt niinkin maallinen viranomainen kuin Vaasan hallinto-oikeus.
Kannatan toki homo- ja heteroseksuaalien välistä tasa-arvoa, eikä valtion tai kuntien tehtävissä saa ketään syrjiä suuntautumisensa perusteella. Mutta eikö tässä valtio päätä asiasta joka kuuluu kirkon uskoon? Tilanne on kuin jos vapaa-ajattelijoiden yhdistyksen pitäisi palkata jumaliin uskova toimistonhoitajaksi. Homoseksuaalien aseman yhteisön sisällä tulisi olla kunkin kirkkokunnan oma asia, johon valtio ei puutu.
Uutinen kertoi, että kirkkolaista ei löydy pykälää jonka perusteella homoa saisi syrjiä papinvaalissa. Miksi luterilaisen kirkon säännöt ovat osa Suomen lakia? Miksi minäkin, ateisti, olen epäsuorasti päättämässä laista, joka alkaa: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa."?
Jori Mäntysalo
Julkaistu Aamulehdessä 5.9.2004.