Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Metsäleiri vaihtui rippikouluun, uutisoi HäSa 1.12. Kahden viikon leirille komennettujen varusmiesten leiri keskeytyi (halukkaiden osalta) kolmeksi päiväksi varusmiesrippikoululla. Kyllä nyt meni naama vihreäksi: Itse olin nimittäin jo kirkosta eronnut, kun kävin suorittamassa asevelvollisuuteni. Olisi näköjään kannattanut seurata tarkemmin varuskunnan uskonnollista toimintaa. Olisi meinaan meikäläisellekin maistunut muutaman päivän loma metsässä ryynäämisen keskellä. Tyytyväisenä olisin päivisin taas ihmetellyt uskontojen erikoista logiikkaa ja yöksi pujahtanut lakanoiden väliin. Tästä ottanevat fiksut nuoret opikseen ja kieltäytyvät menemästä ripille ennen armeijaa.
Vakavasti puhuen on puolustusvoimiemme edun vastaista myöntää, että varusmieskoulutuksessa on yhä näin paljon "löysää" eli palvelus voidaan käytännössä keskeyttää tällaisen syyn vuoksi kolmen päivän ajaksi. On muistettava, että nykyään (ja tulevaisuudessa yhä enemmän) nuorella täytyy olla todellista motivaatiota lähteä useiksi kuukausiksi varusmiespalvelusta suorittamaan. Siviilipalvelus on varteenotettava vaihtoehto, sillä on huomattavasti helpompaa mennä aamulla "töihin" ja palata illalla kotiin. Ihmissuhteet kärsivät vähemmän ja saa lisäksi arvokasta työkokemusta, vaikkei palvelustyö unelma-ammatti olisikaan.
Omasta näkökulmastani tässä on kyse myös eri maailmankatsomusten välisestä tasa-arvosta yhteiskunnassamme. Tuntuu surulliselta, ettei armeijassa osata vieläkään oikein arvostaa uskonnottomien antamaa panosta, kun kristityille (tai sellaiseksi haluaville) järjestetään tällaisia etuoikeuksia. Puolusta tässä sitten yhteistä isänmaata!
Tomi S. Mäkinen
Julkaistu Hämeen Sanomissa 14.12.2001