Tampereen Vapaa-ajattelijat / sekalaisia tekstejä
Kansanedustaja Ben Zyskowicz toisti (HäSa 4.8.) kesäkuisessa puolueensa kokouksessa esittämänsä mielipiteet maahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Edustaja Zyskowiczin mielestä maahanmuuttajilta on edellytettävä "kohtuullista sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, sen perusarvoihin ja perinteisiin". Zyskowicz otti esimerkiksi koulut ja päiväkodit, joiden juhlakäytännön muuttamiseen ei voisi pakottaa se, että kaikki lapset eivät kuulu valtauskontoon. Vaikka Zyskowiczin viesti kohdistui muualta tulevien "toisuskoisten" oikeuksiin, se väistämättä koskee myös niitä suomalaisia, jotka eivät tunnusta kristinuskoa. Muihin uskontoihin kuuluvien lisäksi noin 13 prosenttia meistä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, ja tämä joukko kasvaa edelleen.
Päiväkodit ja koulut ovat julkisin varoin toteutettavia palveluja, joiden ei pidä pakottaa uskonnon harjoittamiseen. Uudehkon perustuslain mukaan myöskään uskontokuntaan kuuluminen ei velvoita osallistumaan siihen. Myöskään näiden laitosten työntekijöillä ei ole tätä velvollisuutta, esim. luokanvalvojan ei tarvitse omantuntonsa vastaisesti viedä oppilaitaan jumalanpalvelukseen, vaikka koulun omissa säännöissä näin väitettäisiinkin. Joulu- ja kevätjuhlien järjestäminen on jo varsin helposti toteutettukin siten, että varsinaiseen todistuksenjakojuhlaan ei liitetä uskonnollisia menoja, ja uskovaiset menevät kukin omaan pyhättöönsä viettämään juhlan uskonnollinen osuus.
Vastaus monikulttuurisuuden haasteeseen ei ole siinä, että pidetään yhä tiukemmin kiinni syrjivistä perinteistä vaan siinä, että annetaan niiden tapojen mennä, jotka eivät enää salli meidän elää riidatonta rinnakkaiseloa toisinajattelevien kanssa. Joidenkin asioiden on muututtava; se on yhteiskuntarauhan edellytys. Emme voi samanaikaisesti julistaa olevamme suvaitsevaisia ja jatkaa syrjimistä entiseen malliin. Myös maahanmuuttajalla on velvollisuutensa sopeutua ja luopua monista itsestäänselviltä tuntuneista tavoista: Jo yksin kielemme oppiminen on kova haaste.
Tomi S. Mäkinen
Julkaistu Hämeen Sanomissa 7.8.2002